torstai 1. syyskuuta 2011

Mari Jungstedt: Meren hiljaisuudessa

No niinhän siinä kävi, että satuin sittenkin lainaamaan Mari Jungstedtin järjestyksessään toisen Gotlantiin sijoittuvan dekkarin Meren hiljaisuudessa, se kun kirjaston hyllystä osui silmään.

Edellisen kirjan tapaan tässäkin ollaan Gotlannissa ja murhaillaan. Kuvioissa ovat samoin jo tutut leppoisahko  poliisimies Anders Knutas ja ärsyttävä toimittaja Johan Berg. Kirjan alussa hengestään pääsee alkoholisoitunut valokuvaaja, eikä juoppojen välienselvittelyksi päätelty henkirikos herätä sen suurempaa kiinnostusta sen enempää poliisissa kuin tiedotusvälineissäkään. Murhatusta paljastuu kuitenkin epämääräisiä seikkoja, ja kun kuukautta myöhemmin sitten katoaa14-vuotias koulutyttö, alkavat eräiden harmaat aivosolut yhdistellä tapauksia toisiinsa. Kirjan alku on melko pitkä ja pitkäveteinenkin, mutta sitten alkaa tapahtua. Loppuratkaisu ei ole ihan niin ennalta-arvattava kuin se ensimmäisessä osassa oli, joskin taaskin kirjailija muistaa huolellisesti vähän vihjailla, kuka mahtaa olla murhaaja.
Pidin edelleen Jungstedtin melko pelkistetystä kirjoitustyylistä, ja erityisesti lukujen lyhyydestä ja monista näkökulmanvaihdoksista. Sen sijaan meinasin repiä pelihousuni henkilöhahmo Johan Bergin kanssa: tyyppi on ärsyttävä vinkuja, eikä minua enää tippaakaan kiinnostanut tämän ja paikallisen Emma Winarven välille kehitelty tympeä romanssi. Koska pelkään, että tästä romanssikuviosta ei päästä vielä seuraavissakaan osissa, en tunne suurta mielenkiintoa niitä kohtaan. Toisaalta toivon, että "ala lukea ruotsiksi" -hankkeeni etenee piakkoin Harry Pottereista dekkareihin, jolloin Jungstedtiin palaaminen alkukielellä saattaa tulla kyseeseen. Ehkä!

Mari Jungstedt: Meren hiljaisuudessa (I denna stilla natt). Otava 2007, suom. Leena Peltomaa. 363 s.

2 kommenttia:

  1. Valitettavasti Emman ja Johanin suhde elää ja vinkuu ainakin vielä toisiksi viimeisessä osassa...

    VastaaPoista
  2. Kiitos varoituksesta! Taitaa siis jäädä Jungstedtit hyllyyn vastaisuudessa, tai sitten vaan hypin yli nuo tympeät rakkaussekoilut :)

    VastaaPoista