Jahas, on taas tullut aika kaivaa blogi naftaliinista. Työ- ja gradukiireet jatkuvat edelleen, minkä lisäksi olen viime aikoina ollut vapaalla ollessani taipuvaisempi harrastamaan urheilua kuin kirjabloggaamista (!). Lukemaan olen kuitenkin ehtinyt, vaikka aiempien keväiden tapaan normaalia vähemmän. Mikähän siinäkin on, että keväisin luen paljon vähemmän kuin muina vuodenaikoina? Aivoni eivät ehkä ole päässeet irti moodista, jossa kevät tarkoittaa pakonomaista opiskelua ja koulustressiä, keväällähän perinteisesti ovat niin ylioppilaskirjoitukset (no, niistä on jo 10 vuotta), pääsykokeet (niistäkin jo vuosia) ja vuoden vikat tentit (viimeisestä tentistäkin taitaa olla jo ainakin vuosi). Tämmönen teoria oli sitten. Joo.
Nyt odottelen kuitenkin erästä työsähköpostia, joten ajattelin käyttää luppoajan hyödykseni ja kirjoittaa sanasen iäisyys sitten lukemastani Rosamund Luptonin Sisaresta.
Kirjaa on luettu ymmärtääkseni melko ahkerasti ympäri kirjablogeja, ja ensimmäisen kerran tähän jossain blogissa törmäsinkin (en tietenkään enää muista, että kenen blogissa, mutta se oli joskus ennen suomennoksen ilmestymistä kuitenkin). Sain sitten työn puolesta ennakkokappaleen ja lukaisin kirjan.
New Yorkissa asuva englantilainen Beatrice saa kuulla pikkusiskonsa Tessin kadonneen jäljettömiin. Hän matkustaa Lontooseen, ja Tessin katoamista seuraavat päivät saavat Beatricen huolella järjestellyn elämän monella tapaa suunniltaan. Ympärillä olevat ihmiset tuntuvat kaikki pitävän tiukasti kiinni omista käsityksistään boheemista Tessistä, mutta niin toisaalta pitää kiinni Beatricekin omistaan. Lopussa on yllätyksenomainen elementti, ainakin mikäli sitä ei arvaa ennalta (itse arvasin osittain).
Lupton on kirjoittanut kirjan verrattain mielenkiintoiseen formaattiin, jossa Beatrice ikäänkuin kirjoittaa
– tai pikemminkin ehkä mielessään sanelee
– kirjettä sisarelleen. Tämä muoto minua etukäteen eniten epäilyttikin, en muista koskaan erityisesti pitäneeni yhdestäkään "kirjeromaanista". Kirjemuotoisuus häiritsi kuitenkin yllättävän vähän, ja siitä kävi erityisen hyvin ilmi Beatricen epäluotettavuus kertojana. Tapahtumat ja niihin johtaneet kuviot paljastuvat lukijalle vähätellen, ja melko pitkäveteisenäkin alkanut tarina saa edetessään trillerinomaisia sävyjä. En siis allekirjoita täysin monissa arvioissa esitettyä väitettä, että kirja imaisee mukaansa ensi sivuiltaan, sillä itselleni ehkä ensimmäiset viitisenkymmentä sivua etenivät melkoisen tahmeasti. Lopulta luin kirjan kuitenkin hyvin rivakasti.
Kustantajan sivulla annettu "genremääritelmä", trillerin ja lukuromaanin yhdistelmä, pitää kyllä kutinsa, joten kyllä tätä ainakin näiden lajityyppien ystäville voisi suositella. Muistan tosin, että lukiessa minulla pisti silmään jotkut kökköydet suomennoksessa (en tietenkään enää muista tarkkaan, mikä siinä häiritsi, pitäisi alkaa laittaa niitä post-it-lappuja kirjoihin). Samoin – ehkä siksi, että minulla ei ole sisaruksia – kirjan, tai ehkä pikemminkin kertojan jaarittelu sisarusten välisestä aivan kertakaikkisen erityisestä suhteesta jättivät aika kylmäksi. Geeniteknologiajuonikuvio tuntui myös vähän päälleliimatulta. Kaikenkaikkiaan Sisar on kuitenkin ihan kelpo romaani, ja ehkä jossain välissä luen Luptonin seuraavankin romaanin Afterwards.
Sisarta on luettu tosiaan vähän kaikkialla, ainakin anni.M, Sanna, Jenni, marjis, Susa, Katja ja Leena Lumi ovat bloganneet kirjasta. Anni.M on lukenut myös Afterwardsin.
Rosamund Lupton: Sisar (Sister). Suom. Anuirmeli Sallamo-Lavi, kannen suunnittelu Jenni Noponen. Gummerus, 2012.
Minulle jäi eniten mieleen se, että Luptonissa on potentiaalia, jolta voimme vielä odottaa vaikka mitä. Ainakin olen päättänyt lukea hänen seuraavansa.
VastaaPoistaAinoa ihan pikkuinen seikka, mikä tässä ärsytti, oli tuo ikäänkuin stabiloitu 'aivan erityinen sisarsuhde'. Siinä kohtaa muistelin omaa todellisuuttani;-)
Hei Leena, olen samaa mieltä, kyllä hänessä kertojana on potentiaalia. Afterwardsin voisin ehkä lukea tosin englanniksi, kun joku tuossa suomennoksessa nakersi.
PoistaMietin vielä tuota "aivan erityistä sisaruussuhdetta", että ehkä se menee osittain kertojan epäluotettavuuden piikkiin, Beatrice ikään kuin on olemassa suhteessa Tessiin, ei niinkään toisinpäin? Mutta kuten sanottua, minulla ei ole asiasta omakohtaista kokemusta :)
Nyt menen pullottamaan simaa :P
Sisar on tosiaankin hyvä esimerkki kirjasta, joka on trillerin ja lukuromaanin välissä. Sitä lukee ahmien ja mielellään. Silti kirja jäi minulle aika laimeaksi kokemukseksi, en löytänyt siitä mitään keskivertokirjaa enempää. Taisin hieman pettyäkin. :) Mutta Lontoo-kuvaus on ihanaa ja minäkin voisin lukea Luptonia jatkossa nimenomaan englanniksi.
VastaaPoista(Miekin pullotin simaa eilen :))
Katja, minusta tuntuu, että minulle käy usein niin, että lukee ihan mielellään ja juurikin ahmien sellaisen "perushyvän" lukuromaanin, mutta jälkikäteen huomaa, ettei siitä oikein mitään muistikuvia ja elämyksiä mieleen jäänyt. Pätevää, jopa taidokasta, muttei ehkä ajatuksiaherättävää? Kirjojen kaupunkikauvauksista ja "kirjamatkailusta" minun onkin pitänyt pitkään eräiden Barcelonaan sijoittuvien kirjojen innoittamana kirjoittaa, katsotaan jos vaikka lähiaikoina ehtisi!
PoistaJännittää, että onnistuukohan sima, teen nyt ensimmäistä kertaa :)
Nyt kun lukemisesta on jo tovi, on lukukokemus jotenkin mulla laimentunut mielessä. Kuitenkin kiinnostuin Luptonista siinä määrin, että haluaisin lukea sen Afterwardsin alkukielisenä.
VastaaPoista