tiistai 4. joulukuuta 2007

lähes loma

En ole jotenkin jaksanut kirjoitella. Kun ei ole oikein ollut asiaa, ja merkittävä osa aivoenergiaa on mennyt siihen, että on ylipäänsä muistanut mennä töihin ja tentteihin ja palautella koulujuttuja. Tänään palautin viimeisen työn, eli nyt olisi muuten loma, paitsi ettei ole kun on töitä.

Lisäksi:
Valmistimme tänään piparkakkutaloprojektin viimeisen eli kokoamisvaiheen. Siitä tulee kuva tai pari, ehkä tännekin.
Kävin kirjastossa, siellä oli mukavaa.
Kävin ulkona, siellä oli kaikkea muuta kuin mukavaa (mikä sekin juttu oli, että eilen nukkuessani oli satanut jotain metri loskaa, jossa nyt saa sitten kahlata?!?).
Pitäisi varmaan miettiä jotain joululahja- ym. juttuja.
Haluaisin kovasti jonnekin ulkomaille tai Barcelonaan.
Janottaa ja vesipullo on tyhjä.

Huomenna pitää muistaa mennä töihin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti