tiistai 11. tammikuuta 2011

Kathy Reichs: Deadly Décisions

Kathy Reichsin järjestyksessään kolmanteen oikeusantropologi Temperance Brennaninsta kertovaan kirjaan tartuin kaiken kiireen keskellä pari päivää ennen joulua. Itse kirjan nappasin 0,50 eurolla mukaani Rikhardinkadun kirjaston poistohyllystä joulukuun alussa, ja otin sen lukuun, kun halusin jotain verrattain yhdentekevää lukemista, aivolepoa. Ja sitä ilmeisesti sainkin, sillä en enää edes juuri muista, mitä kirjassa tapahtui.

Tai no muistan sen verran, että tällä kertaa selviteltiin lain nurjalla puolella operoivien moottoripyöräjengien edesottamuksia. Ruumiita oli taas kuvioissa (niinkuin näissä aina, tietty). Tempen heila (joku poliisi, jonka nimeä en saa mieleeni) taas näytti sekaantuneen laittomuuksiin, mutta lopulta kävi ilmi, että olikin peitetehtävissä se mies.

Lisäksi mieleen jäi, että en ole tainnut koskaan opetella mitään sisuskalujen ja luiden sun muitten anatomisten härpäkkeiden nimiä englanniksi. Suomeksi pysyn jotenkuten kärryillä kun Brennan käsittelee ruumihia, mutta englanniksi tipuin kyllä kelkasta säännöllisesti niissä kohdissa kun luu- tai kudosvaurioita hieman yksityiskohtaisemmin kuvailtiin. Ehkä ihan hyväkin.

Noi yleensä tämä kirja ajoi asiansa, mutta en kyllä jaksa jaaritella aiheesta enempää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti