maanantai 18. marraskuuta 2013

Tervon Esikoinen

Yllätin itseni taannoin Kallion kirjaston bestseller-hyllyllä, kun nappasin siitä luettavakseni Jari Tervon tuoreimman romaanin Esikoinen. Sanon yllätin, koska en syystä taikka toisesta ole aiemmin tullut Tervoa lukeneeksi. Sen verran tietysti olen kotimaista kirjallisuuskenttää seurannut, että perusasiat Tervosta tiedän (Rovaniemeltä, aloitti runoilijana, toimi toimittajana, Uutisvuoto, asuu Katajanokalla, vaimo ja poika) – joskin Tervo taitaa olla sen kaliiperin kirjailijakuuluisuus, että nämä seikat ovat tunnettuja kirjallisuutta seuraamattomillekin. Joka tapauksessa olen myös kirjakaupantätiaikoinani myynyt lukuisia miehen teoksia ja suositellutkin niitä, ja olenpa ollut Tervon kanssa pariin otteeseen samoissa kirjallisissa kemuissakin. Ehkäpä oli siis korkea aika jo tarttua miehen kirjoittamaan kirjaankin.


Tammikuun alussa 1972 12-vuotias koulupoika Rovaniemeltä alkaa kirjoittaa päiväkirjaa. Lakonisen toteavaan tyyliin poika havainnoi ympäristöään, perheen työläisideologiaa, kansakoulusta peruskouluksi muuttuvaa koulumaailmaa, päivänpolttavia tapahtumia (Münchenin olympialaiset ja Virénin juoksu, eduskuntavaalit ja hallitusneuvottelut) ja pikkusisarustensa edesottamuksia. Vahvojen naisten ja ajoittain "tuurin", poliitikan ja muiden hullutusten pauloihin joutuvien miesten ympäröimänä nuori Jari odottaa kivestensä laskeutumista, viettää aika isotäti Esmeraldan ja hullun Aune-tädin kanssa, sekä kuljettaa mehumaijaa edestakaisin.

Jarin päiväkirjamerkintöjen ohessa kirjassa kulkee ohessa kaksi muutakin tarinaa: toinen vie isotäti Esmeraldan nuoruusvuosiin, toinen 1600-luvun noitaoikeudenkäynteihin. Ensinmainittua Jari nauhoittaa pikkuhiljaa höppänöityvän Esmeraldan kertomana kaseteille, jälkimmäistä kuuntelee perheen lapsia silloin tällöin kaitsevan Aune-tädin kertomuksissa, joten "sivujuontenkin" tarkastelupiste on 1970-luvulla ja Jari-pojan näkökulmassa.


Esikoisen lukeminen lähti minulla syystä tai toisesta käyntiin hieman tahmeasti, mutta jossain suunnilleen sivun 70 tienoilla alkoi vetää. Alussa en oikein myöskään lämmennyt ajoittaisille hyppäyksille muihin aikatasoihin, vaikka sinänsä erityisesti 1900-luvun alkuun, lokakuun revoljutsijan tunnelmiin vievät jaksot olivat erinomaisen vetäviä (ja saivat minut samalla aiempaa kiinnostuneemmaksi Tervon Myyrä, Ohrana ja Troikka -trilogiasta). Kirjan lopussa Tervo onnistuu kuitenkin vetämään langat yhteen ja kolme tarinaa tuntuvat ihan perustellulta ratkaisulta. Sinänsä pidin kyllä  kovasti Tervon pelkistetystä, lyhytlauseisesta kirjoitustyylistä, vaikka ehkä humoristiseksi tarkoitettua, savolaishenkistä sanavalintakikkailua olisi voinut olla vähemmänkin. Tai ehkä kyseessä on rovaniemeläisen puheenparren ja -tyylin toisintaminen, en tiedä kun en ole koskaan 1970-luvun Rovaniemellä ollut. Yhtä kaikki paikoittainen "lupsakkuus" vähän häiritsi etenkin alussa.


Sitten täytyy kirjoittaa jostakin, jota en nyt välttämättä haluaisi ottaa esiin, taas, mutta joku tässä syksyssä on, kun kaikki tiet tuntuvat vievät yhteen suuntaan, norjalaisen miehemme luo. Puhun siis, jälleen, Knausgårdista. Minulla on itseasiassa epämääräinen muistikuva siitä, että Tervo itse jossain yhteydessä kommentoi jotain mielenkiintoista Knasusta, mutta en nyt onnistunut googlella selvittämään, mistä tämä muistikuva on peräisin. Yhtä kaikki, perhekuvaus, ajankuva, yksityiskohtien runsaus, 1970-luku, ainakin osittainen omaelämäkerrallisuus; kovin monet seikat Esikoisessa tuovat mieleen Karl Ove Knausgårdin, etenkin kun minulla on juuri nyt kesken Taistelujeni kolmas osa, jossa ollaan ainakin alkupuolella vahvasti juuri Knausgårdin lapsuudessa. Vaikka tietysti siinä missä pikku Jari elää vahvojen naisten ja hyväntahtoisten aikuisten ympäröimänä, pikku Karl Oven kohtalona on voimakastahtoinen, pelottava isä ja epäreilut, ikävätkin aikuiset ja ikätoverit. Ehkä juuri siksi, että olin juuri lukenut Taisteluni 3 alkupuolta, Tervon kirjaan sisään pääsemisessä meni niin kauan; se tuntui omituisen kepeältä, hyväntuuliselta, melkein epäuskottavalta ollakseen 70-luvun lapsuudenkuvaus. Hämmentävää.

Seuraavaksi yritän laatia bloggauksen ilman ainuttakaan mainintaa Karl Ovesta. Iltalukemisena on nyt J. K. Rowlingin Robert Galbraith -pseudonyymillä laatima Käen kutsu -dekkari. Siinä ei ainakaan toistaiseksi ole juuri mitään, mikä toisi mieleeni vuonojen Proustin, joten jos ehdin lukea tuon loppuun ennen Taisteluni 3:sta, saatan pystyä pitämäänkin lupaukseni.

Esikoisesta ovat jo monet ehtineet blogata. Koetan ehtiä lisäillä linkkejä myöhemmin, nyt yritän ehtiä julkaista tämän ja kiirehtää treenien kautta kirjastolle graduhommiin. On maanantai!

Jari Tervo: Esikoinen. WSOY 2013.

5 kommenttia:

  1. Hienoa, että Esikoinen jäi plussan puolelle. Minä pidin kovasti. Niin, kaipa 70-luvulla on kirjailijalla voinut olla hyväkin lapsuus. En ole ylistettyyn Knausqårdiin tutustunut, mutta jostain syystä kotimaisten mieskirjailijoiden lapsuuskuvaukset ovat viime vuosina osuneet kohdalle ja puhutelleet kovastikin. Kauniisti osaavat kirjoittaa esimerkiksi Olli Jalonen ja Benedict Zilliacus ja klassikkona voin suositella Toivo Pekkasen Lapsuuteni-teosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos suosituksista! Voi olla, että kunhan olen tuoreimman Knausgårdin selättänyt, pysyttelen tovin erossa lapsuuskuvauksista ja elämäkerrallisuuksista ylipäänsä, mutta pidetään mielessä nämä. Olli Jalonen onkin jo pitkään ollut mentaalisella TBR-listallani :)

      Poista
  2. Minäkin hämmästytin itseäni peräti ostamalla Esikoisen, vaikka aiemmin olen lukenut Tervolta vain Poliisin pojan (lukiossa, äikän maikan päätöksellä) enkä pitänyt siitä. Tuossa edelläni kommentoinut Elina ja pari muuta bloggaajaa saivat minut kuitenkin vakuuttuneeksi siitä, että voisin tykätä Esikoisesta, paljonkin. Kun saan pari kirjaston kirjaa luettua, tartun Esikoiseen – ellen sitten säästä sitä joululukemiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei, Knausgårdia ei ilmeisesti voi mainita liian usein :D Mutta kyllä minä tätä Esikoistakin voin suositella, ja saattaa olla, että tämän innoittamana tulen tosiaan vielä tarttuneeksi johonkin aiempaankin Tervoon. Kaikkea sitä :)

      Poista