Kuten tarkkaavaiset lukijani ovat varmaan huomanneet, listaan tuohon oikeaan laitaan lukemiani kirjoja (en siis kuitenkaan kaikkia lukemiani kirjoja, sillä listasta puuttuvat ainakin tenttikirjat ja työksi luetut kirjat, tai tulevat sellaiset). Koska olen niin patalaiska, etten ole jaksanut arvioida kirjoja heti luettuani, ajattelin nyt näin uuden vuoden alussa hyvin lyhyesti arvioida, mitä tässä tulikaan luettua. Aloitan vuoden 2009 alusta.
Sofi Oksanen: Puhdistus.
Oksasen Puhdistus oli varmaankin ensimmäinen vuonna 2009 luettu kirja. Pidin kirjasta, mutta ei se kuitenkaan tehnyt mitään valtavaa vaikutusta. Kaikki kirjan henkilöt olivat muistaakseni aika epämiellyttäviä.
Kate Mosse: Labyrintti
Labyrintin nappasin hetken mielijohteesta luettavakseni mökillä (olinkohan unohtanut ottaa lukemista mukaan tms.). En voi kyllä erityisemmin suositella. Kirja oli paikoin jännä, mutta enimmäkseen vaivaannuttava. Juoni oli vähän pöljä, eivätkä menneisyyteen sijoittuvat historialliset linnaseikkailujaksot oikein innostaneet. Uppoaa varmaan hyvin historiallisten seikkailuromaanien ystäville (joihin en lue itseäni, vaikka lapsena pidinkin Kolmesta muskettisoturista)
Paul Auster: Oracle Night
Alkuvuonna sain luetuksi ilmeisen vähän (silloin jäi kesken parikin kirjaa), sillä Oracle Nightin ostin vasta helmikuun lopussa New Yorkista ja luin sen maaliskuun ensimmäiselle viikolla Meksikossa. Kirja tarttui mukaan parilla taalalla Strandista ja oli melko taattua Austeria. Pidin kirjasta, mutta se olisi sopinut paremmin luettavaksi siellä New Yorkissa kuin Tulumin aurinkorannalla.
John Ajvide Lindqvist: Ystävät hämärän jälkeen
Seuraavaksi tartuin ystävän suosituksesta ruotsalaiseen vampyyriromaaniin. Täytyy sanoa, että osui ja upposi. Taisin lukea kirjan yhdeltä istumalta, ja vaikka loppuratkaisu oli vähän omituinen, ottaa kirja paikkansa vuoden parhaan vampyyrikirjana. Lisäpisteitä nimen erinomaisesta käännösratkaisusta (Ystävät hämärän jälkeen kuulostaa paljon paremmalta kuin Låt den rätte komma in tai Let the Right One In).
Stephenie Meyer: Twilight; New Moon; Eclipse; Breaking Dawn
Kevät jatkui nähtävästi vampyyriteeman merkeissä (välissä tosin taisi olla pari kuukautta, jolloin luin lähinnä tenttikirjoja, joten ihan suoraan en Lindqvististä Meyeriin hypännyt). Lainasin sarjan kolme ensimmäistä osaa muuten samalta ystävältä kuin Ystävät hämärän jälkeen. Lienee sanomattakin selvää, että ystävä jakaa mieltymykseni vampyyrigenreen (terkkuja!). Kuten jo edellisessä postauksessa mainitsin, Meyerin teinivampyyrisarja on ihan viihdyttävä ja mukaansatempaava. Viihdyttävyys on sarjan parasta antia. Huonointa on varmaankin kerronnan, juonikuvioiden, henkilöiden mielenkiintoisuuden ja yleisen kirjallisen tason lasku osa osalta niin, että viimeinen osa on jo suorastaan nolottavan huono.
Nyt menen vaihteeksi myymään kirjoja. Jatkan tämän parissa myöhemmin.
maanantai 4. tammikuuta 2010
keskiviikko 16. joulukuuta 2009
Kirjamuumi
Törmäsin jossain tuolla (tai ehkä pikemminkin täällä) internetin syövereissä kirjameemiin ja ajattelin nyt tehdä sen, kun en tänne mitään muutakaan koskaan kirjoita (paitsi välillä lisäilen kirjoja tuonne oikean laidan listaan, minkä takia tämä tuntuikin aika sopivalta).
1) Mikä kirja itketti?
Jaiks, olen kyllä varmasti vetistellyt jokusenkin kirjan parissa, mutta nyt en kyllä keksi konkreettista esimerkkiä. Onnettomat rakkaustarinat eivät pääsääntöisesti hetkauta kyynelkanaviani, sen sijaan eläimet, varsinkin koirat, saattavat niin tehdä. Vastaan siis, että itketti semmoinen kirja, jossa koiralle kävi, tai oli käydä huonosti (oonkohan ees oikeesti lukenut semmoista?).
2) Mikä kirja nauratti?
Helppo! Kerran Fedja-setä, kissa ja koiraa lukiessani nauroin ääneen Oleksilla Lappeenrannassa. Rimmisen Pussikaljaromaani oli myös aika hauska, samoin Loen Supernaiivi. Kajon Kettusetkin aiheuttavat hihitystä. Niin, ja Julio Cortázarin Tarinoita kronoopeista ja faameista on paitsi hauska myös jotenkin melankolinen.
3)Mikä oksetti?
En osaa sanoa, ellei oksettavan huonoa oteta huomioon. Jo nuorna flikkana luin ilmeisesti siinä määrin ällöttävää roskaa (kuten kasoittain Alibi- ja Rikosposti-lehtiä), etten ihan pienistä hätkähdä.
4) Mihin henkilöhahmoon samaistuit?
Varmaan useimmissa romaaneissa samaistun jossain määrin päähenkilöön tai johonkuhun muuhun tärkeään hahmoon (olen samaistunut mm. Trainspottingin Rentoniin, Muumipeikkoon, Henry Chinaskiin ja Sinuheen). On kyllä muutamia kirjoja, joiden mihinkään henkilöön en osannut samaistua, (esim. Hannu Väisäsen Vanikan palat ja Itkosen Anna minun rakastaa enemmän).
5) Minkä kirjan jätit kesken?
Jätän kirjoja kesken kahdella tavalla. Ensimmäisen tavan keskenjääneet luen (tai uskon lukevani) kuitenkin loppuun ennemmin tai myöhemmin. Tässä kasassa on tällä hetkellä esim. Junot Diazin Brief Wondrous Life of Oscar Wao, Täällä pohjantähden alla, Warholin & Hackettin POPism. Kasasta pyrkii parhaillaan pois Ruiz Zafonin La Sombra del Viento, jolle annoin juuri kolmannen mahdollisuuden.
Toinen ryhmä ovat kirjat, joita en edes aio lukea loppuun. Näihin kuuluvat mm. Paul Austerin Timbuktu, Annie Proulxin Ässä hihassa tai Viktor Hugon Kurjat (viimemainittu tosin siksi, että luin sen lähes loppuun, ja koska tiedän miten kirja loppuu vaivaudun tuskin koskaan lukemaan sitä). Niin ja Espanjassa luin kirjaa, jonka nimi oli ehkä La Hermandad de la Sábana Santa, joka oli uskomattoman pitkäveteinen historiallinen seikkailuromaani. Luin sitä varmaan 150 sivua enkä tosiaankaan aio lukea enempää.
6)Minkä kirjan toivoisit jättäneesi kesken?
Yleensä huomaan jo lukiessani, mikäli kirja on uskomatonta ajanhukkaa ja jätänkin sen kesken (no joskus sisseilen kirjan loppuun silkkaa jääräpäisyyttäni ehkä). Lapsena nyt tietysti luki mitä roskaa nyt käsiinsä sai, mutta eipä sekään näin jälkikäteen kaduta.
7)Minkä kirjan luit uudestaan?
Useita lukukertoja ovat keränneet ainakin Sinuhe egyptiläinen, Fedja-setä, kissa ja koira, jokseenkin koko Pentti Saarikosken proosatuotanto, Trainspotting, Anni Sumarin Junanäytelmä, Nerudan Tunnustan eläneeni ja Muumi-kirjat. Pussikaljaromaaninkin olen tainnut lukea kahdesti. Minulla on lisäksi niin surkea juonimuisti, että voisin kai lukea uudestaan jopa dekkareita, kun en enää vuoden päästä muista kuitenkaan, kuka oli murhaaja.
8)Minkä kirjan luit mutta et kehtaa myöntää lukeneesi?
No kieltämättä vähän nolottaa, että luin mormoni-Meyerin siveellisen vampyyrisaagan. Ei ehkä niinkään kirjojen takia (jotka, vaikkakin paikoin huonosti kirjoitettuja ja juonikuvioiltaan nolottavia, olivat kuitenkin viimeistä osaa lukuunottamatta ihan kohtuullista viihdettä) vaan kirjasarjan fanien. Tosin kyllähän minä kehtaan myöntää sen lukeneeni, listasinhan sen tuonne sivupalkkiinkin. Mutta en nyt keksi mitään nolompaakaan.
9)Mitä kirjaa suosittelet?
No tietty Fedja-setää! Lisäksi Harper Leen Kuin surmaisi satakielen ei suotta ole klassikon maineessa, luin sen kesällä ja sehän oli todella hyvä. Ryszard Kapuscinskin Eebenpuu kannattaa myös lukea.
10)Minkä kirjan lukemisesta olet ylpeä?
Öh. Tähän kuuluis tietty vastata että Joycen Odysseuksen tai Sodan ja rauhan, mutta enhän minä niitä tietenkään ole lukenut. Vastaan tähän tällälailla tärkeilevästi, että olen ylpeä että olen lukenut paljon ja kaikenlaista. Ja kyllä minä vielä sen Odysseuksenkin luen, vaikken siitä varmaan mitään tajuakaan (ekat 80 sivua on jo luettu).
Se siitä. Nyt menen raivaamaan keittiöstä tilaa leipomuksille, sillä aion valmistaa koe-erän vegaanista juustokakkua.
1) Mikä kirja itketti?
Jaiks, olen kyllä varmasti vetistellyt jokusenkin kirjan parissa, mutta nyt en kyllä keksi konkreettista esimerkkiä. Onnettomat rakkaustarinat eivät pääsääntöisesti hetkauta kyynelkanaviani, sen sijaan eläimet, varsinkin koirat, saattavat niin tehdä. Vastaan siis, että itketti semmoinen kirja, jossa koiralle kävi, tai oli käydä huonosti (oonkohan ees oikeesti lukenut semmoista?).
2) Mikä kirja nauratti?
Helppo! Kerran Fedja-setä, kissa ja koiraa lukiessani nauroin ääneen Oleksilla Lappeenrannassa. Rimmisen Pussikaljaromaani oli myös aika hauska, samoin Loen Supernaiivi. Kajon Kettusetkin aiheuttavat hihitystä. Niin, ja Julio Cortázarin Tarinoita kronoopeista ja faameista on paitsi hauska myös jotenkin melankolinen.
3)Mikä oksetti?
En osaa sanoa, ellei oksettavan huonoa oteta huomioon. Jo nuorna flikkana luin ilmeisesti siinä määrin ällöttävää roskaa (kuten kasoittain Alibi- ja Rikosposti-lehtiä), etten ihan pienistä hätkähdä.
4) Mihin henkilöhahmoon samaistuit?
Varmaan useimmissa romaaneissa samaistun jossain määrin päähenkilöön tai johonkuhun muuhun tärkeään hahmoon (olen samaistunut mm. Trainspottingin Rentoniin, Muumipeikkoon, Henry Chinaskiin ja Sinuheen). On kyllä muutamia kirjoja, joiden mihinkään henkilöön en osannut samaistua, (esim. Hannu Väisäsen Vanikan palat ja Itkosen Anna minun rakastaa enemmän).
5) Minkä kirjan jätit kesken?
Jätän kirjoja kesken kahdella tavalla. Ensimmäisen tavan keskenjääneet luen (tai uskon lukevani) kuitenkin loppuun ennemmin tai myöhemmin. Tässä kasassa on tällä hetkellä esim. Junot Diazin Brief Wondrous Life of Oscar Wao, Täällä pohjantähden alla, Warholin & Hackettin POPism. Kasasta pyrkii parhaillaan pois Ruiz Zafonin La Sombra del Viento, jolle annoin juuri kolmannen mahdollisuuden.
Toinen ryhmä ovat kirjat, joita en edes aio lukea loppuun. Näihin kuuluvat mm. Paul Austerin Timbuktu, Annie Proulxin Ässä hihassa tai Viktor Hugon Kurjat (viimemainittu tosin siksi, että luin sen lähes loppuun, ja koska tiedän miten kirja loppuu vaivaudun tuskin koskaan lukemaan sitä). Niin ja Espanjassa luin kirjaa, jonka nimi oli ehkä La Hermandad de la Sábana Santa, joka oli uskomattoman pitkäveteinen historiallinen seikkailuromaani. Luin sitä varmaan 150 sivua enkä tosiaankaan aio lukea enempää.
6)Minkä kirjan toivoisit jättäneesi kesken?
Yleensä huomaan jo lukiessani, mikäli kirja on uskomatonta ajanhukkaa ja jätänkin sen kesken (no joskus sisseilen kirjan loppuun silkkaa jääräpäisyyttäni ehkä). Lapsena nyt tietysti luki mitä roskaa nyt käsiinsä sai, mutta eipä sekään näin jälkikäteen kaduta.
7)Minkä kirjan luit uudestaan?
Useita lukukertoja ovat keränneet ainakin Sinuhe egyptiläinen, Fedja-setä, kissa ja koira, jokseenkin koko Pentti Saarikosken proosatuotanto, Trainspotting, Anni Sumarin Junanäytelmä, Nerudan Tunnustan eläneeni ja Muumi-kirjat. Pussikaljaromaaninkin olen tainnut lukea kahdesti. Minulla on lisäksi niin surkea juonimuisti, että voisin kai lukea uudestaan jopa dekkareita, kun en enää vuoden päästä muista kuitenkaan, kuka oli murhaaja.
8)Minkä kirjan luit mutta et kehtaa myöntää lukeneesi?
No kieltämättä vähän nolottaa, että luin mormoni-Meyerin siveellisen vampyyrisaagan. Ei ehkä niinkään kirjojen takia (jotka, vaikkakin paikoin huonosti kirjoitettuja ja juonikuvioiltaan nolottavia, olivat kuitenkin viimeistä osaa lukuunottamatta ihan kohtuullista viihdettä) vaan kirjasarjan fanien. Tosin kyllähän minä kehtaan myöntää sen lukeneeni, listasinhan sen tuonne sivupalkkiinkin. Mutta en nyt keksi mitään nolompaakaan.
9)Mitä kirjaa suosittelet?
No tietty Fedja-setää! Lisäksi Harper Leen Kuin surmaisi satakielen ei suotta ole klassikon maineessa, luin sen kesällä ja sehän oli todella hyvä. Ryszard Kapuscinskin Eebenpuu kannattaa myös lukea.
10)Minkä kirjan lukemisesta olet ylpeä?
Öh. Tähän kuuluis tietty vastata että Joycen Odysseuksen tai Sodan ja rauhan, mutta enhän minä niitä tietenkään ole lukenut. Vastaan tähän tällälailla tärkeilevästi, että olen ylpeä että olen lukenut paljon ja kaikenlaista. Ja kyllä minä vielä sen Odysseuksenkin luen, vaikken siitä varmaan mitään tajuakaan (ekat 80 sivua on jo luettu).
Se siitä. Nyt menen raivaamaan keittiöstä tilaa leipomuksille, sillä aion valmistaa koe-erän vegaanista juustokakkua.
keskiviikko 18. marraskuuta 2009
Iltikseen on päässyt töihin savolaisia!
No otsikko tosiaan kertookin jo kaiken oleellisen: Iltasanomat on nähtävästi palkannut otsikkomaakarikseen aidon savolaisen, vai mitäpä muuta tästä otsikoinnista voisi päätellä:
Jostain kumman syystä otsikko oli muutettu melko pian sen jälkeen, kun sen huomasin. Onneksi kuitenkin ehdin napata sen täältä. Jumaliste, pilevenpiirtäjiä!
Jostain kumman syystä otsikko oli muutettu melko pian sen jälkeen, kun sen huomasin. Onneksi kuitenkin ehdin napata sen täältä. Jumaliste, pilevenpiirtäjiä!
torstai 29. lokakuuta 2009
Tyhjän näytön tilanne
Oon ikäänkuin mietiskellyt, että pitäisköhän tälle blogille esim. tehdä jotain. Viime aikoinahan tämän ainoa käyttötarkoitus on ollut tuo oikean laidan kirjalistan satunnainen päivittely (ja oon melko varma, että olen unohtanut sinnekin lisätä jotain). Vähän tuumin, että vois kenties alkaa kirjoittaa tänne noista lukemistaan kirjoista lähinnä noin niinkun itseään varten. Toisaalta en ole ikinä aiemminkaan saanut pidettyä minkäänlaista lukupäiväkirjaa, ja jo tuo lista on siis sinänsä eräänlainen ennätys. Toisaalta vois olla hauskaa jos ois ruokablogi, mutta taloudessa ei satu olemaan kunnollista kameraa, ja jotenkin valokuvat kuuluvat ruokablogiin kuitenkin. Kaikista mieluiten tietty pitäisin vanhan blogin kaltaista expat-blogia, mutta se ei taida oikein olla mahdollista tässä tilanteessa (jossa en nyt varsinkaan ole minkäänasteen expat). Huoh.
No joo. Mut silti. Luin tässä eilen ja tänään Ajvide Lindqvistin Ihmissataman, ja olihan se kyllä ihan hyvä. Ei niin hyvä kuin Ystävät hämärän jälkeen, mutta varsin kelvollinen kuitenkin. Loppua kohti vauhti kiihtyi aika lailla, henkilöitä oli ehkä inasesti liikaa ja uskottavuus ei ollut ihan yhtä hyvällä tolalla kuin esikoisromaanissa (siis siinä mielessä miten nyt yliluonnolliset hämyilyt nyt voi olla uskottavia, niin vampyyrit olivat ehkä vähän enemmän sitä kuin tää merellisempi viritys). Ihan hyvin kuitenkin piti otteessaan ja pari kertaa suorastaan jännitti, joskin jännitys toimi lähinnä kirjan alkupuoliskolla. Mitä enemmän tapahtumia selitettiin auki, sitä yhdentekevämmiksi henkilöiden kohtalot muuttuivat. Juu ja loppuratkaisu oli ehkä vähän plaah.
Ulkona paistaa aurinko, taidan lähteä juoksemaan (vaikka sykemittari unohtuikin Helsinkiin).
No joo. Mut silti. Luin tässä eilen ja tänään Ajvide Lindqvistin Ihmissataman, ja olihan se kyllä ihan hyvä. Ei niin hyvä kuin Ystävät hämärän jälkeen, mutta varsin kelvollinen kuitenkin. Loppua kohti vauhti kiihtyi aika lailla, henkilöitä oli ehkä inasesti liikaa ja uskottavuus ei ollut ihan yhtä hyvällä tolalla kuin esikoisromaanissa (siis siinä mielessä miten nyt yliluonnolliset hämyilyt nyt voi olla uskottavia, niin vampyyrit olivat ehkä vähän enemmän sitä kuin tää merellisempi viritys). Ihan hyvin kuitenkin piti otteessaan ja pari kertaa suorastaan jännitti, joskin jännitys toimi lähinnä kirjan alkupuoliskolla. Mitä enemmän tapahtumia selitettiin auki, sitä yhdentekevämmiksi henkilöiden kohtalot muuttuivat. Juu ja loppuratkaisu oli ehkä vähän plaah.
Ulkona paistaa aurinko, taidan lähteä juoksemaan (vaikka sykemittari unohtuikin Helsinkiin).
torstai 13. elokuuta 2009
Riudunta
Pitäisi tehdä vielä vähän töitä, mieluummin bloggaan (ooh!). A lähti Suvilahteen katsomaan Kraftwerkiä, minä jäin kotiin sulattelemaan ruokaa ja tuijottamaan epäluuloisesti työpapereita. Minulla oli kyllä ihan jonkinlainen syykin tulla tänne avautumaan, minulla on nimittäin piakkoin jokseenkin eeppiset mittasuhteet saavuttava matkakuume. Olen taas kuluttanut hyvän osan töiden tekoon varaamastani ajasta erilaisten matkasuunnitelmien tekoon, halpojen lentojen ja majoitusten etsiskelyyn sekä matka-aiheisten keskustelupalstojen lukemiseen. Touhussa olisi tietenkin huomattavasti enemmän järkeä, jos minulla oikeasti olisi varaa ja/tai aikaa matkustaa yhtään minnekään ennen ensi kesää. Mutta jos minulla olisi edes sitä rahaa, olisin voinut varata mm. seuraavia matkoja (tai oikeastaan lentoja, sillä pakettimatkojahan en toki harrasta):
Syksyllä Lontooseen (mp 50e, tosin vastahan minä toukokuussa olin Lontoossa, joten tämä ei ehkä ollut ihan viisas idea).
Luentotaukoviikolla lokakuun lopussa viideksi päiväksi Berliiniin. (mp 58e. Tosin lokakuun lopussa Berliinissäkin saattaa olla vähän ankeaa. Joo en olis halunnutkaan mennä sinne.)
Jouluksi San Franciscoon (mp n. 600e. Tosin siellä olis pitänyt olla iät ja ajat, eikä siellä varmaan ole mitenkään erityisen kiva ilma edes.)
Tammikuussa Kuubaan pariksi viikoksi (lennot n. 700e. Tähän en kyllä edes keksi mitään, haluan Kuubaan! Opintolainalla?)
Lisäksi kohtuuhinnalla näyttäisi pääsevän mm. Barcelonaan, Amsterdamiin ja New Yorkiin. Eniten silti harmittaa viime kuussa hetken myynnissä ollut Helsinki-New York-Buenos Aires-Helsinki 550e. Buenos Airesiin alle kuudella sadalla! Maailmankirjat sekaisin! Miksei kesällä voi hakea opintolainaa? Miksi pitää maksaa jotain tyhmiä sähkölaskuja ja ylioppilaskunnan jäsenmaksuja? Hmph.
Syksyllä Lontooseen (mp 50e, tosin vastahan minä toukokuussa olin Lontoossa, joten tämä ei ehkä ollut ihan viisas idea).
Luentotaukoviikolla lokakuun lopussa viideksi päiväksi Berliiniin. (mp 58e. Tosin lokakuun lopussa Berliinissäkin saattaa olla vähän ankeaa. Joo en olis halunnutkaan mennä sinne.)
Jouluksi San Franciscoon (mp n. 600e. Tosin siellä olis pitänyt olla iät ja ajat, eikä siellä varmaan ole mitenkään erityisen kiva ilma edes.)
Tammikuussa Kuubaan pariksi viikoksi (lennot n. 700e. Tähän en kyllä edes keksi mitään, haluan Kuubaan! Opintolainalla?)
Lisäksi kohtuuhinnalla näyttäisi pääsevän mm. Barcelonaan, Amsterdamiin ja New Yorkiin. Eniten silti harmittaa viime kuussa hetken myynnissä ollut Helsinki-New York-Buenos Aires-Helsinki 550e. Buenos Airesiin alle kuudella sadalla! Maailmankirjat sekaisin! Miksei kesällä voi hakea opintolainaa? Miksi pitää maksaa jotain tyhmiä sähkölaskuja ja ylioppilaskunnan jäsenmaksuja? Hmph.
tiistai 11. elokuuta 2009
Maanikko kirjastossa
Mikäli joku lukijoistani on seurannut tuota sivupalkin kirjalistaa, on tämä kenties huomannut listan viime aikoina pidentyneen melkoisesti. Tämä johtuu varmaankin osaltaan siitä, että allekirjoittanut suhtautuu usein kirjallisuuteen eräänlaisena loppumattomana projektina, ja sitähän se tavallaan onkin; maailmassa ja ihan Suomessakin julkaistaan koko ajan enemmmän mielenkiintoisia kirjoja kuin ehdin lukea. (Toisaalta on jossain määrin helpottavaa tietää, että huonoja ja/tai mielenkiinnottomia, siis subjektiivisesti katsoen toki, kirjoja julkaistaan vielä enemmän, ja nämä lukija voi helposti ja hyvin omintunnoin sivuuttaa, paitsi tietysti mikäli erehdyksessä tuhlaa aikaansa huonoon kirjaan, ja sitä aikaahaan ei koskaan takaisin saa!) Siis siitäkin huolimatta, että vietän merkittävän osan valveillaoloajastani nimenomaan lukien. Otetaanpa esimerkiksi vaikkapa eilinen: Aamupalaa syödessäni luin Hesarin. Sen jälkeen aloitin työt (joka on siis lukemista, tällä kertaa oikolukua), luin kolmisen tuntia. Lopetin työt ja lueskelin netistä suosikkiblogejani ja muutamaa nettilehteä. Sitten lämmitin lounasta ja samalla luin Jared Diamondin Guns, Germs and Steeliä. Syötyäni lähdin puistoon lukemaan, ja luin siellä loppuun Aila Meriluodon kirjan Lauri Viidasta. Puistosta tulin kotiin, kävin tunnin lenkillä, ja laitoin illallista A:n kanssa. Ruokaillessani luin taas Diamondia, jota luinkin loppuillan siihen asti kunnes nukahdin.
No, oli miten oli, tämän ehkäpä hiukan maanisenkin suhtautumisen takia olen mm. tässä viimeisen kuukauden aikana lukenut norjalaisen dekkaristin Jo Nesbøn koko tuotannon (no rehellisyyden nimissä myönnettäköön, että ihan viimeisintä en; siinä on kuulemma eri päähenkilökin). Siis vaikka en edes erityisesti pidä dekkareista. Päädyin tähän itsenikin kannalta hämmentävään tilanteeseen lainaamalla ko. kirjailijan esikoisdekkarin Lepakkomies kevyeksi puistolukemiseksi. Luin kirjan puistossa makoillessani, enkä ollut kovin vaikuttunut. Arvasin murhaajankin jo hyvissä ajoin, mikä on dekkaria lukiessa aina vähän masentavaa, kun oikeastaan toivoisi, että kirjailija olisi keksinyt hienon ja erinomaisen kieron juonikuvion, joka lyö lukijan ällikällä. Kirja oli kuitenkin ihan kohtuullisen viihdyttävä, joten kun seuraavalla viikolla lähdin mökille, nappasin marketin alehyllystä mukaani samaisen kirjailijan viimeisimmän pokkarin Lumiukko (en jaksanut välittää kronologiasta). Luin sen laiturinnokassa makoillen ja arvasin taas murhaajan!
No niin, ajattelin silloin, eiköhän saa nyt riittää tämä Nesbø. Vaan mitä vielä, jotenkin aina kirjastossa käydessäni löytyi hyllystä lukematon osa, ja nyt huomaan lukeneeni ne kaikki. (Muutamassa kirjassa olikin lopulta aika hieno juonikuvio.) Mitähän sitä seuraavaksi ahmisi?
No, oli miten oli, tämän ehkäpä hiukan maanisenkin suhtautumisen takia olen mm. tässä viimeisen kuukauden aikana lukenut norjalaisen dekkaristin Jo Nesbøn koko tuotannon (no rehellisyyden nimissä myönnettäköön, että ihan viimeisintä en; siinä on kuulemma eri päähenkilökin). Siis vaikka en edes erityisesti pidä dekkareista. Päädyin tähän itsenikin kannalta hämmentävään tilanteeseen lainaamalla ko. kirjailijan esikoisdekkarin Lepakkomies kevyeksi puistolukemiseksi. Luin kirjan puistossa makoillessani, enkä ollut kovin vaikuttunut. Arvasin murhaajankin jo hyvissä ajoin, mikä on dekkaria lukiessa aina vähän masentavaa, kun oikeastaan toivoisi, että kirjailija olisi keksinyt hienon ja erinomaisen kieron juonikuvion, joka lyö lukijan ällikällä. Kirja oli kuitenkin ihan kohtuullisen viihdyttävä, joten kun seuraavalla viikolla lähdin mökille, nappasin marketin alehyllystä mukaani samaisen kirjailijan viimeisimmän pokkarin Lumiukko (en jaksanut välittää kronologiasta). Luin sen laiturinnokassa makoillen ja arvasin taas murhaajan!
No niin, ajattelin silloin, eiköhän saa nyt riittää tämä Nesbø. Vaan mitä vielä, jotenkin aina kirjastossa käydessäni löytyi hyllystä lukematon osa, ja nyt huomaan lukeneeni ne kaikki. (Muutamassa kirjassa olikin lopulta aika hieno juonikuvio.) Mitähän sitä seuraavaksi ahmisi?
tiistai 4. elokuuta 2009
Perussuomalainen paradoksi
Olen useasti miettinyt erästä Perussuomalaisiin (puolue) liittyvää paradoksia. Kyseisessä puolueessahan tunnetusti vaikuttaa ns. maahanmuuttokriittisiä™ poliitikkoja ja poliitikon alkuja. Yleinen maahanmuuttoa kritisoiva™ argumentti heillä tuntuu (toisinaan eri tavoin peiteltynä) olevan, että miten tietyistä maanosista ja kulttuuripiireistä tulevat ihmiset eivät millään sopeudu Suomen kaltaiseen, länsimaiseen liberaaliin demokratiaan, jossa esim. naisten ja homojen asema on aivan toinen kuin noissa kaukaisissa, sodanruntelemissa maailmankolkissa. Näin ollen heitä ei siis pitäisi Suomeen esim. pakolaisina ottaa. Fine, voisi tässä vaiheessa ajatella, että voihan tuossa olla järkeäkin. Ja niinhän siinä voisikin, jos kyseiset maahanmuuttokriitikot™ itse kannattaisivat liberaaleja arvoja. Kuitenkin esimerkiksi juuri Perussuomalaiset ovat kuuluja Pentti "Hauva" Oinosen kaltaisista umpikonservatiiveista, joiden mielipiteet eivät ilmeisesti juuri eroa vaikkapa Saudi-Arabiassa vallalla olevista.
"Pysäytetään maahanmuutto, tehdään Suomesta sulkeutunut, konservatiivinen ja uskonnollinen perähikiä ihan itse!" Jee.
"Pysäytetään maahanmuutto, tehdään Suomesta sulkeutunut, konservatiivinen ja uskonnollinen perähikiä ihan itse!" Jee.
sunnuntai 12. heinäkuuta 2009
Jostain jonnekin
Kirjoitan nykyään niin harvoin, että uuden blogitekstin aloittaminen on kauhean vaikeaa. Varmaankin sen tähden aloitan nykyään kaikki entradani kertomalla, kuinka harvoin kirjoitankaan blogiini. (Se on muuten kauheaa, miten keski-ikäisillä on käsitteet ihan sekaisin. Esim. Helsingin Sanomistakin jopa saattaa henkilö lukea, kuinka yhtä ainoaa blogimerkintää, eli bloggausta eli entradaa eli pärettä (jne.) kutsutaan blogiksi. Jotenkin tajuntaaräjäyttävän ärsyttävää tuo, vaikka muutoin olenkin tällainen rauhallinen tallaaja.)
Mitä muuten tähän omaan laiskaan kirjoitteluuni tulee, olen tuumiskellut, että ulkomaille muuttaminen tekisi varmaan terää tällekin blogille. Ulkomailla keksii loputtomasti kirjoittelun aiheita omista hassuista sattumuksista ja töppäilyistä uuden kielen ja/tai kulttuurin parissa, puhumattakaan ulkomaan asukkaiden hupaisista edesottamuksista ja käsittämättömistä tavoista. Olen kyllä muutenkin kaavaillut/haaveillut ulkomaahan muutosta. Toivoakseni pääsen edes vuoden päästä harjoitteluun jonnekin jännään paikkaan, mieluiten jonnekin missä puhutaan espanjaa tai portugalia. Eräänlaisena haaveena minulla on toki myös asua jossain englanninkielisessä maassa määrittelemättömän pituinen aika tehden esim. jotain työtä. Tässä on tietysti lähinnä se ongelma, että minua ei mitenkään suuresti kiehdo mikään näistä tunnetuimmista anglofonisista maailmankolkista (poisluettuna ehkä Lontoo, New York ja muutama muu iso kaupunki, joissa asuakseni sen "jonkun työn" olisi parasta olla aika helkkarin hyväpalkkaista).
Niin paitsi että viime aikoina (lue: tämän viikon ajan) minua on kovasti kiehtonut Yhdysvaltain syvä etelä ja Yhdysvaltain 1930-luku, sekä yhdessä että erikseen. Luen parhaillaan Harper Leen Kuin surmaisi satakielen, ja pari päivää sitten luin samalle vuosikymmenelle sijoittuvan Vettä elefanteille. Sieluni silmin (?) näen itseni istuskelemassa lämpimänä elokuun iltana vanhan plantaasin talon verannalla bourbonia siemaillen ja kaskaiden siritystä kuunnellen. Eikä nyt mietitä sitä, että plantaasitalous ei tainnut varsinaisesti olla enää kukoistuksessaan 1930-luvulla, tai että samaisen vuosikymmenen kieltolaki olisi saattanut hankaloittaa bourbonin nautiskelua, tai että en edes tiedä miltä kaskaiden siritys kuulostaa. Totta puhuen minulle kyllä riittäisi se veranta, tai vaikka edes parveke, kunhan olisi sitä eteläistä lämpöä. Bourbonia minulla onkin jo pullo, ystävä toi Kentucky Gentlemania.
Bongaa kuvasta eläin:
Mitä muuten tähän omaan laiskaan kirjoitteluuni tulee, olen tuumiskellut, että ulkomaille muuttaminen tekisi varmaan terää tällekin blogille. Ulkomailla keksii loputtomasti kirjoittelun aiheita omista hassuista sattumuksista ja töppäilyistä uuden kielen ja/tai kulttuurin parissa, puhumattakaan ulkomaan asukkaiden hupaisista edesottamuksista ja käsittämättömistä tavoista. Olen kyllä muutenkin kaavaillut/haaveillut ulkomaahan muutosta. Toivoakseni pääsen edes vuoden päästä harjoitteluun jonnekin jännään paikkaan, mieluiten jonnekin missä puhutaan espanjaa tai portugalia. Eräänlaisena haaveena minulla on toki myös asua jossain englanninkielisessä maassa määrittelemättömän pituinen aika tehden esim. jotain työtä. Tässä on tietysti lähinnä se ongelma, että minua ei mitenkään suuresti kiehdo mikään näistä tunnetuimmista anglofonisista maailmankolkista (poisluettuna ehkä Lontoo, New York ja muutama muu iso kaupunki, joissa asuakseni sen "jonkun työn" olisi parasta olla aika helkkarin hyväpalkkaista).
Niin paitsi että viime aikoina (lue: tämän viikon ajan) minua on kovasti kiehtonut Yhdysvaltain syvä etelä ja Yhdysvaltain 1930-luku, sekä yhdessä että erikseen. Luen parhaillaan Harper Leen Kuin surmaisi satakielen, ja pari päivää sitten luin samalle vuosikymmenelle sijoittuvan Vettä elefanteille. Sieluni silmin (?) näen itseni istuskelemassa lämpimänä elokuun iltana vanhan plantaasin talon verannalla bourbonia siemaillen ja kaskaiden siritystä kuunnellen. Eikä nyt mietitä sitä, että plantaasitalous ei tainnut varsinaisesti olla enää kukoistuksessaan 1930-luvulla, tai että samaisen vuosikymmenen kieltolaki olisi saattanut hankaloittaa bourbonin nautiskelua, tai että en edes tiedä miltä kaskaiden siritys kuulostaa. Totta puhuen minulle kyllä riittäisi se veranta, tai vaikka edes parveke, kunhan olisi sitä eteläistä lämpöä. Bourbonia minulla onkin jo pullo, ystävä toi Kentucky Gentlemania.
Bongaa kuvasta eläin:
perjantai 26. kesäkuuta 2009
Kolmannen linjan cocktail-baari
Moi! Tiedän olevani ehkä Suomen, tai ainakin Kolmannen linjan laiskin bloggaaja. Tänään ajattelin kuitenkin vääntää entradan, kun sain työt purkkiin ja ulkona on ehkä vähän liian kova porotus, että siellä voisi urheilla.
Urheilunsuoritukseen saattaisi vaikuttaa tietty sekin, että siemailen parhaillaan itse kehittelemääni drinkkiä. Kävin tuossa aiemmin vähän kaupoilla ja Aseanic Tradingista mukaan tarttuneet minttupuska ja ginger beer innoittivat cocktail-kokeiluihin. Ensimmäinen kokeiluni oli tällainen:
4 cl vaaleaa rommia
ginger beeriä
sitruunaa
jäitä
Kaada rommi jääpaloille, sijoita lasiin kaksi viipaletta sitruunaa, täytä lasi (ei kovin suuri, minulla on melko iso juomalasi, ehkä 2,5 dl) ginger beerillä, purista sekaan hiukan sitruunamehua, sekoita kevyesti. Nam!
Seuraavaksi joudun varmaan menemään takaisin kauppaan hankkimaan lisää tarveaineita uusiin kokeiluihin. Mint julepiin tarvitaan bourbonia, mojitoon soodavettä, Moscow muleen vodkaa. Hih.
Edesmenneen lapsuuden sankarin kunniaksi täällä muuten soi Thriller-levy. Eikä muuten olekaan mikään huono levy, tämä!
Urheilunsuoritukseen saattaisi vaikuttaa tietty sekin, että siemailen parhaillaan itse kehittelemääni drinkkiä. Kävin tuossa aiemmin vähän kaupoilla ja Aseanic Tradingista mukaan tarttuneet minttupuska ja ginger beer innoittivat cocktail-kokeiluihin. Ensimmäinen kokeiluni oli tällainen:
4 cl vaaleaa rommia
ginger beeriä
sitruunaa
jäitä
Kaada rommi jääpaloille, sijoita lasiin kaksi viipaletta sitruunaa, täytä lasi (ei kovin suuri, minulla on melko iso juomalasi, ehkä 2,5 dl) ginger beerillä, purista sekaan hiukan sitruunamehua, sekoita kevyesti. Nam!
Seuraavaksi joudun varmaan menemään takaisin kauppaan hankkimaan lisää tarveaineita uusiin kokeiluihin. Mint julepiin tarvitaan bourbonia, mojitoon soodavettä, Moscow muleen vodkaa. Hih.
Edesmenneen lapsuuden sankarin kunniaksi täällä muuten soi Thriller-levy. Eikä muuten olekaan mikään huono levy, tämä!
keskiviikko 6. toukokuuta 2009
Viimeinen valitusvirsi
Tai no ei ehkä ole viimeinen valitusvirsi (tämänniminen kappale on muuten PMMP:n uudella, varsin melankolisella levyllä, ja luen aina, että sen kappaleen nimi on Viimeinen valistusvirsi, joka kuulostaa aika loogiselta myös, virret ja valistaminen jotenkin kuuluvat mahdollisesti yhteen), kun jotenkin aina silloin tällöin palaan tämän pariin. Tai no tietty jos tästä eteenpäin olen vaan ihan mielettömän positiivinen kaikesta, mutta sekään ei tunnu kovin, tai oikeastaan lainkaan todennäköiseltä.
Nyt kirjoitan, vaikka oikeastaan piti seurata Barcelona-Chelsea-jalkapallo-ottelua (oho, tulipas siihen tosi monta yhdysviivaa!). Mutta se näkyy nyt vaan jonain mahdollisesti kreikankielisenä, pätkivänä striiminä ja sitä paitsi Chelsea teki maalin äsken. Äh. Urheilu on ihan tyhmää. Paitsi silloin, jos oma suosikki menestyy, mutta silloinkin minua alkaa säälittää se häviäjä sitten. Luulin esim., että Real Madrid on niin ykkösinhokki, ettei sen rökäletappio Barçaa vastaan olisi säälittänyt yhtään, mutta niin vaan alkoi Iker Casillasta käydä sääliksi minun. No niin.
Urheilusta tuli muuten mieleen, että olen tässä havainnoinut kyseisen puuhastelun olevan kertakaikkiaan sopimatonta minulle. Kävin sunnuntaina juoksemassa ja sain siitä ihan holtittoman päänsäryn (ja nuhan, mutta se minulla saattoi olla jo valmiiksi). Annoin urheilulle toisen mahdollisuuden eilen, ja pääni on edelleen kipeä!
Oho, nyt internetistä löytyi jalkapallolähetys parillakin osaamallani kielellä. Menen katsomaan sitä, enkä kerrokaan nyt jalostunutta mielipidettäni nuorisomuodista tms.
Ainiin, Maija, oon ehkä maailman huonoin kommentteihin vastaaja! Ois maailman kivin tulla Madridiin, varsinkin jos en mene kesällä töihin (poisluettuna satunnaisfreelancelointi). Sitten on kyllä aika probable, ettei minulla ole rahaakaan. Pahus. Mut tätä pitää miettiä vielä.
No nyt pitää laittaa edittiä, että olipas kyllä jännä peli, varsinkin kun selostus oli viehättävää Argentiinan espanjaa. Oijoi, ja kyllähän se Andres "maailman valkoisin mies" Iniesta otti ja teki ratkaisevan vierasmaalin. Pitää siis parin viikon päästä jännittää loppuotteluakin ja vielä Lontoossa. Ainiin, ja sillä välin kuulemma Suomi putosi lätkän mm-kisoista. Saan tästä varmaan jotain epäisänmaallisuuspisteitä, mut lähinnä olen kyllä iloinen, että päättyy sekin hössötys.
Nyt kirjoitan, vaikka oikeastaan piti seurata Barcelona-Chelsea-jalkapallo-ottelua (oho, tulipas siihen tosi monta yhdysviivaa!). Mutta se näkyy nyt vaan jonain mahdollisesti kreikankielisenä, pätkivänä striiminä ja sitä paitsi Chelsea teki maalin äsken. Äh. Urheilu on ihan tyhmää. Paitsi silloin, jos oma suosikki menestyy, mutta silloinkin minua alkaa säälittää se häviäjä sitten. Luulin esim., että Real Madrid on niin ykkösinhokki, ettei sen rökäletappio Barçaa vastaan olisi säälittänyt yhtään, mutta niin vaan alkoi Iker Casillasta käydä sääliksi minun. No niin.
Urheilusta tuli muuten mieleen, että olen tässä havainnoinut kyseisen puuhastelun olevan kertakaikkiaan sopimatonta minulle. Kävin sunnuntaina juoksemassa ja sain siitä ihan holtittoman päänsäryn (ja nuhan, mutta se minulla saattoi olla jo valmiiksi). Annoin urheilulle toisen mahdollisuuden eilen, ja pääni on edelleen kipeä!
Oho, nyt internetistä löytyi jalkapallolähetys parillakin osaamallani kielellä. Menen katsomaan sitä, enkä kerrokaan nyt jalostunutta mielipidettäni nuorisomuodista tms.
Ainiin, Maija, oon ehkä maailman huonoin kommentteihin vastaaja! Ois maailman kivin tulla Madridiin, varsinkin jos en mene kesällä töihin (poisluettuna satunnaisfreelancelointi). Sitten on kyllä aika probable, ettei minulla ole rahaakaan. Pahus. Mut tätä pitää miettiä vielä.
No nyt pitää laittaa edittiä, että olipas kyllä jännä peli, varsinkin kun selostus oli viehättävää Argentiinan espanjaa. Oijoi, ja kyllähän se Andres "maailman valkoisin mies" Iniesta otti ja teki ratkaisevan vierasmaalin. Pitää siis parin viikon päästä jännittää loppuotteluakin ja vielä Lontoossa. Ainiin, ja sillä välin kuulemma Suomi putosi lätkän mm-kisoista. Saan tästä varmaan jotain epäisänmaallisuuspisteitä, mut lähinnä olen kyllä iloinen, että päättyy sekin hössötys.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)