Käytöstavat, kas siinäpä oivallinen postauksen aihe! Näin olisin varmaan ajatellut tänä aamuna, jos en olisi ajatellut sitä, miten olisi ihan oikein tönäistä rekan alle jokainen ääliö, joka hiihtää tuolla ihmisten keskellä vailla mitään käsitystä siitä, millaista on edes jossain määrin kohtalainen ja kanssaeläjät huomioon ottava käytös. Ei, vaan eräät (jatkuvasti, jopa päivittäin) tukkivat raitiovaunupysäkin, tuuppivat ohikulkijoita (tiedoksi muuten että "oho" ei ainakaan missään tuntemassani kielessä tarkoita "anteeksi"), tallovat varpaille, ryysivät metroon ja raitiovaunuun ennen kuin kukaan on ehtinyt sieltä ulos, päästävät oven kolahtamaan sisään pyrkivän naamatauluun, menevät seisoskelemaan luikuportaiden vasempaan laitaan eivätkä edes vaivaudu peseytymään vaan katsovat asiakseen löyhkätä ihmisten ilmoilla kuin olisivat kaatopaikalla asuvia, kolmatta vuotta sitten kuolleita rappioalkoholisteja.
Te ärsytätte minua! Käyttäytykää!
Seuraavaksi taidankin vetäytyä vanhuuseläkkeelle.
tiistai 27. tammikuuta 2009
maanantai 26. tammikuuta 2009
Whaat, pitää kuulemma päivittää. Oon niin laiska, etten jaksa bloggailla. Olen tosin kunnostautunut lukemalla lähinnä jotain muotiblogeja (koska olenhan itsekin varsinainen tyylin perikuva ja viileä trendsetteri jne yms), ja otin sitten vaikutteen ja ajattelin muotiblogata. Esim. eilen olisin saanut tyylikkään päivänasukuvan; muuten olin kylpytakissa, mutta illalla jaksoin pukeutua pyjamahousuihin ja t-paitaan. Mut en sit tiedä missä on talouden jompikumpi kamera. Toisaalta oisin kyllä aika huono muotibloggaaja, kun nuo pukeutumisasiat on usein aika yhdentekeviä, enkä varsinkaan erota mitään hienoja merkkejä toisistaan.
Olen kuitenkin huomannut, että olen mykyään vaatekaupassa kauhea syynääjä. Syynään kaikista rievuista, mistä materiaalista ne on, ja olen henkisesti estynyt ostamasta mitään, missä on yli 30% jotain nuivia keinokuituja (pl. sukkahousut ehkä) tai yhtään prosenttia akryylia. Tämä on mm. pääasiallinen syy siihen, miksi olen nyt pakotettu neulomaan itse itselleni mustan villapaidan. Kaikissa valmiissa mustissa villapaidoissa oli jotain koostumus-, malli- tai hintapulmia. Onneksi sain joskus jostain kassillisen mustaa villalankaa niin ei tarvinnut investoida siihen. Nyt on jo takakappale valmis, vähän jännittää.
Kirjakaupantäteily loppui, joten nyt ehkä jaksan taas joskus tehdä jotain.
Ei tästä nyt oikein tule mitään. Alan neuloa niin saan tuon paidan valmiiksi ehkä ennen kesää.
Olen kuitenkin huomannut, että olen mykyään vaatekaupassa kauhea syynääjä. Syynään kaikista rievuista, mistä materiaalista ne on, ja olen henkisesti estynyt ostamasta mitään, missä on yli 30% jotain nuivia keinokuituja (pl. sukkahousut ehkä) tai yhtään prosenttia akryylia. Tämä on mm. pääasiallinen syy siihen, miksi olen nyt pakotettu neulomaan itse itselleni mustan villapaidan. Kaikissa valmiissa mustissa villapaidoissa oli jotain koostumus-, malli- tai hintapulmia. Onneksi sain joskus jostain kassillisen mustaa villalankaa niin ei tarvinnut investoida siihen. Nyt on jo takakappale valmis, vähän jännittää.
Kirjakaupantäteily loppui, joten nyt ehkä jaksan taas joskus tehdä jotain.
Ei tästä nyt oikein tule mitään. Alan neuloa niin saan tuon paidan valmiiksi ehkä ennen kesää.
tiistai 6. tammikuuta 2009
lauantai 22. marraskuuta 2008
Mainoskatko, olkaa hyvät
Kävin eilen elokuvissa, kun Kinopalatsi täytti jotain vuosia ja piljetit maksoivat vain viisi euroa kappaleelta. Koska nuija filmimonopoli tuntuu esittävän mielenkiintoisia elokuvia lähinnä päivisin, oli tuntui sopivan filmin valinta aluksi aika hankalalta (ku ei siis tod kiinnosta joku quantum of solace niinku daa). No, onneksi sitten huomattiin, että ennakkonäytöksessä oli joku kotimainen elokuva, nimeltään Putoavia enkeleitä. Vähän epäilevin mielin sitten päädyttiin siihen, eikä Baader Meinhof Komplexiin. (Epäilevin mielin siksi, että kotimainen elokuva, silloin kun sitä aina silloin tällöin katsoo, aiheuttaa usein lähinnä joko kauhean myötähäpeän tai vähintäänkin vaivaantuneen olon.)
Vaan olipa hyvä, että päädyttiin. Elokuva oli nimittäin hyvä, lähestulkoon erinomainen, varsinkin ollakseen suomalainen elokuva. Filmissä, joka sivumennen sanoen kertoo Aila Meriluodon ja Lauri Viidan tarinan fiktiivisen tyttären kautta, oli toki joitain puutteita ja välillä lievää ylinäyttelemistä, mutta yleisesti ottaen se oli oikein hyvä elokuvakokemus. Vaikka eihän elokuva nyt voi ollakaan läpeensä huono, jos siinä on Oiva Lohtander. Myös Tommi Korpela ja Elina Knihtilä vakuuttivat, Elena Leevekin enimmäkseen.
No joo, menkää katsomaan se, enskari on 5.12.
Kuva myös täältä.
Vaan olipa hyvä, että päädyttiin. Elokuva oli nimittäin hyvä, lähestulkoon erinomainen, varsinkin ollakseen suomalainen elokuva. Filmissä, joka sivumennen sanoen kertoo Aila Meriluodon ja Lauri Viidan tarinan fiktiivisen tyttären kautta, oli toki joitain puutteita ja välillä lievää ylinäyttelemistä, mutta yleisesti ottaen se oli oikein hyvä elokuvakokemus. Vaikka eihän elokuva nyt voi ollakaan läpeensä huono, jos siinä on Oiva Lohtander. Myös Tommi Korpela ja Elina Knihtilä vakuuttivat, Elena Leevekin enimmäkseen.
No joo, menkää katsomaan se, enskari on 5.12.
Kuva myös täältä.
torstai 20. marraskuuta 2008
Ihmettelen vaan
Että miksi kaikissa erilaisissa internetissä sijaitsevissa paikoissa, joihin henkilön tulee kirjautua käyttäjätunnuksella ja salasanalla (esim. blogi, tai tämän mietinnän aiheuttaja huuto.net), on aina se "Oletko unohtanut salasanasi" -kohta, muttei ikinä "Oletko unohtanut käyttäjätunnuksesi?" -kohtaa. Kyllä minä salasanani muistan, mutta en ikinä muista käyttäjätunnustani! Että oma namikka pitäisi kyllä olla tälle käyttäjätunnusasialle, kun nyt joudun tilailemaan itselleni niitä salasananvaihtosähköposteja yhtenään, vaikka muistan salasanani aina.
tiistai 11. marraskuuta 2008
Tästä on taas niin pitkä aika kun olen viimeksi tänne mitään kirjoitellut, että alkaa hävettää jo vallan. Toisaalta nytkin pitäisi mennä lähinnä nukkumaan, koska menen aamukahdeksaksi (!) luennolle. Contemporary urban Latin America. En olekaan ollut siellä vielä kertaakaan, kun viime viikolla se oli peruttu ja sitä edellisellä viikolla olin Espanjassa (siellä oli mukavaa, kuten tavallista).
Minulle noin yleensä kuuluu seuraavaa:
1. yritän edelleen valmistua kandiksi, nyt näyttää sen suhteen jo melko lupaavalta
2. sitten olen lähinnä töissä tai töissä (niitä on tavallaan kaksi koska olen ahne possu tai siis köyhä opiskelija)
3. tekee oikeastaan mieli juoda taas punaviiniä (nam), kaapissa on espanjalaista
4. portugalin opiskelu on kivaa, kivempaa kuin ranskan
5. en osaa tilata itselleni uutta verokorttia, ja tunnen itseni muutenkin toisinaan yhteiskuntakelvottomaksi huithapeliksi
6. pitäis mennä ikeaan, kuinka tylsää
No jaa, ei tästä nyt oikein tullut mitään. Katotaan joku toinen kerta.
Minulle noin yleensä kuuluu seuraavaa:
1. yritän edelleen valmistua kandiksi, nyt näyttää sen suhteen jo melko lupaavalta
2. sitten olen lähinnä töissä tai töissä (niitä on tavallaan kaksi koska olen ahne possu tai siis köyhä opiskelija)
3. tekee oikeastaan mieli juoda taas punaviiniä (nam), kaapissa on espanjalaista
4. portugalin opiskelu on kivaa, kivempaa kuin ranskan
5. en osaa tilata itselleni uutta verokorttia, ja tunnen itseni muutenkin toisinaan yhteiskuntakelvottomaksi huithapeliksi
6. pitäis mennä ikeaan, kuinka tylsää
No jaa, ei tästä nyt oikein tullut mitään. Katotaan joku toinen kerta.
tiistai 7. lokakuuta 2008
Enchiladas de frijoles negros
No nyt sitten kokkausbloggaan lisää, kun en muutakaan jaksa tehdä (tai no, jaksaisin neuloa uusia mustia palmikkosäärystimiä, mutta kuten on jo aiemminkin tullut todettua: tämä EI ole neuleblogi. Eikä kyllä sen enempää mikään muotiblogikaan). Siispä. Tänään valmistin ateriaksi paputäytteisiä enchiladoja. Niistäkään ei tule nyt kuvaa, sillä kanssa-asuja pistelee parhaillaan viimeistä yksilöä napaansa aikamoista vauhtia.
Yhteen uunivuoalliseen papuenchiladoihin tarvitset: n. 5 tortillalettua (koska oon niin pro niin meillä oli itsetehtyjä, mutta kaipa ne kaupan versiotkin kelpaavat), purkillisen tai tölkillisen mustapapuja, sipulin, valkosipulia, chiliä, chilkastiketta, korianterinsiemeniä, suolaa, mustapippuria, ruokaöljyä, tomaattipureeta, paprikaa, raastettua juustoa ja vihreitä oliiveja. Lisäksi meillä oli kyytipoikana purjoa, avokadoa, kermaviiliä, salaattia ja lisää chilikastiketta.
Homma alkaa papumuhenteen valmistuksella (tässä vaiheessa voi laittaa myös uunin lämpiämään, jos on hidas uuni teillä, kuten meillä on melko hidas, n. 200 asteeseen ehkä). Pieneksi silpuksi laitettu sipuli, valkosipuli ja tuore chili (maun mukaan, laitoin yhden sipulin, kaksi kynttä valkosipulia ja kaksi chilipalkoa) heitetään pannulle ruokaöljyyn paistumaan rouhitun mustapippurin ja yhtä lailla rouhitun korianterin kanssa. Paistellaan hetki. Sitten sekaan voikin viskata huuhdotut ja valutetut pavut, ja hetken päästä myös purkillisen tomaattipyreetä ja vettä.
Nyt pitäisi sitten odotella niin kauan, että pavut alkavat pannulla hajota ja muodostaa sopivaa koostumusta. Oli vähän kiire, joten edesautoin prosessia hienontamalla osan pavuista haarukalla. Heitin sekaan jossain välissä myös hiukan suolaa, chilkastiketta ja puolikkaan paprikan pilkottuna (tämä paprika ei ole mikään erityisen oleellinen osa, mutta kun sattui sellainen kaapista löytymään niin pääsi mukaan sekin).
Kun papujen koostumus on oiva, sijoitellaan uunivuoan reunaan yksi tortillalätty, laitetaan keskelle kauhallinen papuhässäkkää ja kääräistään lätty rullalle. Näilla rullilla sitten täytetään koko vuoka (meidän vuokaan mahtuu viisi, ehkä kuusikin jos oikein sulloisi). Päälle heivautetaan kourallinen raastettua juustoa ja oliiviviipaleita (jälkimmäiset eivät taaskaan ole pakollisia, mutta on tietenkin sitä parempi, mitä useampaan ruokaan onnistuu oliiveja sijoittamaan).
Sitten vuoka menee uuniin ehkäpä vartiksi, tai suunnilleen niin pitkäksi aikaa kun juustolla kestää sulaa ja saada hieman väriä itseensä. Sillä välin voi valmistaa lisäkkeet kuten salaatin. Jos tulee kovin tulinen setti, niin kermaviili taittaa sitä kivasti. Ja avokado nyt vaan on kanssa aika hyvää. Sellainen setti.
Nyt pitäisi ryhtyä askartelemaan application letteriä, mutta taidanpa sittenkin neuloa hieman.
Yhteen uunivuoalliseen papuenchiladoihin tarvitset: n. 5 tortillalettua (koska oon niin pro niin meillä oli itsetehtyjä, mutta kaipa ne kaupan versiotkin kelpaavat), purkillisen tai tölkillisen mustapapuja, sipulin, valkosipulia, chiliä, chilkastiketta, korianterinsiemeniä, suolaa, mustapippuria, ruokaöljyä, tomaattipureeta, paprikaa, raastettua juustoa ja vihreitä oliiveja. Lisäksi meillä oli kyytipoikana purjoa, avokadoa, kermaviiliä, salaattia ja lisää chilikastiketta.
Homma alkaa papumuhenteen valmistuksella (tässä vaiheessa voi laittaa myös uunin lämpiämään, jos on hidas uuni teillä, kuten meillä on melko hidas, n. 200 asteeseen ehkä). Pieneksi silpuksi laitettu sipuli, valkosipuli ja tuore chili (maun mukaan, laitoin yhden sipulin, kaksi kynttä valkosipulia ja kaksi chilipalkoa) heitetään pannulle ruokaöljyyn paistumaan rouhitun mustapippurin ja yhtä lailla rouhitun korianterin kanssa. Paistellaan hetki. Sitten sekaan voikin viskata huuhdotut ja valutetut pavut, ja hetken päästä myös purkillisen tomaattipyreetä ja vettä.
Nyt pitäisi sitten odotella niin kauan, että pavut alkavat pannulla hajota ja muodostaa sopivaa koostumusta. Oli vähän kiire, joten edesautoin prosessia hienontamalla osan pavuista haarukalla. Heitin sekaan jossain välissä myös hiukan suolaa, chilkastiketta ja puolikkaan paprikan pilkottuna (tämä paprika ei ole mikään erityisen oleellinen osa, mutta kun sattui sellainen kaapista löytymään niin pääsi mukaan sekin).
Kun papujen koostumus on oiva, sijoitellaan uunivuoan reunaan yksi tortillalätty, laitetaan keskelle kauhallinen papuhässäkkää ja kääräistään lätty rullalle. Näilla rullilla sitten täytetään koko vuoka (meidän vuokaan mahtuu viisi, ehkä kuusikin jos oikein sulloisi). Päälle heivautetaan kourallinen raastettua juustoa ja oliiviviipaleita (jälkimmäiset eivät taaskaan ole pakollisia, mutta on tietenkin sitä parempi, mitä useampaan ruokaan onnistuu oliiveja sijoittamaan).
Sitten vuoka menee uuniin ehkäpä vartiksi, tai suunnilleen niin pitkäksi aikaa kun juustolla kestää sulaa ja saada hieman väriä itseensä. Sillä välin voi valmistaa lisäkkeet kuten salaatin. Jos tulee kovin tulinen setti, niin kermaviili taittaa sitä kivasti. Ja avokado nyt vaan on kanssa aika hyvää. Sellainen setti.
Nyt pitäisi ryhtyä askartelemaan application letteriä, mutta taidanpa sittenkin neuloa hieman.
tiistai 30. syyskuuta 2008
klamuuria
Kävin tänään kangaskaupassa katselemassa kankaita (kuinka yllättävää, eihän siellä paljon muutakaan katseltavaa ole) verhoja ja kylpytakkia varten. Siellä kaupassa mainostettiin "glamour-kankaita". En jäänyt tarkemmin ottamaan selvää, mitä ne sellaiset klamuurikankaat on, mutta sen sijaan tajusin, että minulla tulee sanasta 'glamour' välittömästi mieleen Johanna Tukiainen. Että kiitos nyt sitten tästäkin.
lauantai 27. syyskuuta 2008
tidididi tidididi tididdididdidii
Varoitus lukijoille, nyt seuraa taas ruokabloggausta. Toisinaan mietin, pitäisikö perustaa ihan oikea ruokablogi. Olen nimittäin omasta mielestäni aika kelpo kokki. Pohdin taas asiaa ja tulin siihen lopputulokseen, että kahdesta syystä ei pitäisi perustaa. Ensimmäinen syy on se, etten kuitenkaan jaksaisi ottaa kuvia valmistamistani ruuista (kun en jaksa ottaa kuvia mistään muustakaan koskaan, ja koska lisäksi yleensä on nälkä silloin kun on laittanut jotain oivallista murkinaa, ja sen ruuan haluaa syödä eikä valokuvata). Toinen syy on se, etten juuri koskaan mittaa mitään käyttämiäni raaka-aineita (paitsi leipoessani kyllä yleensä, mutten oikeastaan pidä leipomisesta edes). En juuri koskaan myöskään laita ruokaa orjallisesta minkään reseptin mukaan vaan sovellan aika paljon. Paljonpa on sitten lukijalle iloa sellaisesta ohjeesta, että "tein tänään tosi hyvää ruokaa, siihen tuli... mitäs siihen tulikaan? Ainakin tuli ripaus sitä ja luraus tätä ja yksi tuo. Ja paljon oliiviöljyä!".
No jaarittelut sikseen, kerron nyt teille uudesta aluevaltauksesta: itse tehdystä jäätelöstä! Spottasin tämän postauksen joku tovi sitten, ja siitä lähtien mielessä muhi ajatus itse askarrellusta jäätelöstä, nam. En nyt tietenkään, tavoilleni uskollisena, noudattanut juuri tuota ohjetta, vaan aloin heti vimmatusti soveltaa! Löysin Aseanic Tradingista condensed sweetened milkiä, ja pienen ajatustyön tuloksena syntyi lopulta litran verran omena-kanelijäätelöä. Tässäpä ohje, tadaa!
Oma jäde.
Valmistukseen käytin seuraavia raaka-aineita:
maitotiivistettä 1 tölkki (purkilliseni oli n. 400g jotain hollantilaista makeutettua kamaa, jonka alkukoostumus oli suoraan sanottuna ällöttävän kiisselimäinen),
kuohukermaa 1 purkki,
vähän tomusokeria (lähinnä kerman vatkautumiseen, kun tuo maitoällötys oli jo makeutettua)
vähän sitruunamehua (myös kermaan),
ehkä n. 2 tai 3 dl omenasosetta (joka on hyvää ja jota meillä on pakastimessa, kiitos kanssa-asujan äidin),
1 hapan kotimainen omena ja
aika paljon kanelia (ainakin kaksi teelusikallista varmaan hujahti, vaikea tietää kun kaadoin suoraan pussista).
Näiden ainesten muuttaminen jäätelöksi vaati seuraavia toimenpiteitä: kaadoin kerman kulhoon ja heitin perään humpsauksen tomusokeria ja puristin sitruunasta hiukan mehua. Kanssa-asuja vatkasi kerman kohtuulliseksi vaahdoksi. Toiseen kulhoon kaadoin maitotiivisteen, jonka koostumus ei kyllä esim. laisinkaan vatkautunut. Luovutin. Kermavaahtoon sekoitin omenasoseen (joka oli vatkaamisen aikana marttakerholaisen näppärästi sulatettu hyörykattilassa, kun ei tässä taloudessa ole esim. mikroa) ja kanelin. Kaadoin höystetyn kerman maitotiivisteen yhteyteen ja sekoittelin ponnekkaasti (mutten liian ponnekkaasti kuitenkaan). Pilkoin yhden omenan sopiviksi täkypaloiksi ja sekoitin ne mukaan. Kaadoin koko hoidon uuteen 1,2 litraa vetävään muoviseen eväsrasiaani ja sijoitin lootan ilman kantta pakkaseen. Siellä se jäätelö-to-be sai miettiä tekemisiään ehkä pari tuntia, jonka jälkeen se vatkattiin (samaisessa pakastinrasiassa kun en jaksanut kaataa sitä kulhoon) haarukalla sekaisin. Tämä toimenpide toistettiin n. puolentoista tunnin välein yhteensä kolme kertaa. Useampiakin kertoja olisi voinut toistaa, mutta sitten tuli nukkumaanmenoaika, ja jäätelö sai jäädä pakkaseen saatuaan kannen päälleen.
Tuli siitä aika hyvää. Pieneen rasiaan tein myös kokeilun luonnonjogurttijäätelöstä, se vaatii hiukan tuotekehittelyä koostumuksen osalta (maku oli kyllä bueno). Ostin tänään uuden tölkin maitoällötystä, saatan raportoida seuraavienkin kokeiluiden onnistumisesta, jos jaksan.
No jaarittelut sikseen, kerron nyt teille uudesta aluevaltauksesta: itse tehdystä jäätelöstä! Spottasin tämän postauksen joku tovi sitten, ja siitä lähtien mielessä muhi ajatus itse askarrellusta jäätelöstä, nam. En nyt tietenkään, tavoilleni uskollisena, noudattanut juuri tuota ohjetta, vaan aloin heti vimmatusti soveltaa! Löysin Aseanic Tradingista condensed sweetened milkiä, ja pienen ajatustyön tuloksena syntyi lopulta litran verran omena-kanelijäätelöä. Tässäpä ohje, tadaa!
Oma jäde.
Valmistukseen käytin seuraavia raaka-aineita:
maitotiivistettä 1 tölkki (purkilliseni oli n. 400g jotain hollantilaista makeutettua kamaa, jonka alkukoostumus oli suoraan sanottuna ällöttävän kiisselimäinen),
kuohukermaa 1 purkki,
vähän tomusokeria (lähinnä kerman vatkautumiseen, kun tuo maitoällötys oli jo makeutettua)
vähän sitruunamehua (myös kermaan),
ehkä n. 2 tai 3 dl omenasosetta (joka on hyvää ja jota meillä on pakastimessa, kiitos kanssa-asujan äidin),
1 hapan kotimainen omena ja
aika paljon kanelia (ainakin kaksi teelusikallista varmaan hujahti, vaikea tietää kun kaadoin suoraan pussista).
Näiden ainesten muuttaminen jäätelöksi vaati seuraavia toimenpiteitä: kaadoin kerman kulhoon ja heitin perään humpsauksen tomusokeria ja puristin sitruunasta hiukan mehua. Kanssa-asuja vatkasi kerman kohtuulliseksi vaahdoksi. Toiseen kulhoon kaadoin maitotiivisteen, jonka koostumus ei kyllä esim. laisinkaan vatkautunut. Luovutin. Kermavaahtoon sekoitin omenasoseen (joka oli vatkaamisen aikana marttakerholaisen näppärästi sulatettu hyörykattilassa, kun ei tässä taloudessa ole esim. mikroa) ja kanelin. Kaadoin höystetyn kerman maitotiivisteen yhteyteen ja sekoittelin ponnekkaasti (mutten liian ponnekkaasti kuitenkaan). Pilkoin yhden omenan sopiviksi täkypaloiksi ja sekoitin ne mukaan. Kaadoin koko hoidon uuteen 1,2 litraa vetävään muoviseen eväsrasiaani ja sijoitin lootan ilman kantta pakkaseen. Siellä se jäätelö-to-be sai miettiä tekemisiään ehkä pari tuntia, jonka jälkeen se vatkattiin (samaisessa pakastinrasiassa kun en jaksanut kaataa sitä kulhoon) haarukalla sekaisin. Tämä toimenpide toistettiin n. puolentoista tunnin välein yhteensä kolme kertaa. Useampiakin kertoja olisi voinut toistaa, mutta sitten tuli nukkumaanmenoaika, ja jäätelö sai jäädä pakkaseen saatuaan kannen päälleen.
Tuli siitä aika hyvää. Pieneen rasiaan tein myös kokeilun luonnonjogurttijäätelöstä, se vaatii hiukan tuotekehittelyä koostumuksen osalta (maku oli kyllä bueno). Ostin tänään uuden tölkin maitoällötystä, saatan raportoida seuraavienkin kokeiluiden onnistumisesta, jos jaksan.
tiistai 23. syyskuuta 2008
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)