torstai 10. helmikuuta 2011

Guillermo del Toro & Chuck Hogan: Vitsaus

Lentokone laskeutuu aivan normaalisti JFK:n lentokentälle. Hetkeä myöhemmin kaikki matkustajat ja miehistön jäsenet neljää yksilöä lukuunottamatta makaavat koneessa kuolleena. Paikalle kutsutaan liittovaltion tartuntatauti- ja kuolinsyyspesialistit etunenässä huoltajuuskiistaa käyvä Ephraim Goodweather, mutta mikään ei tunnu selittävän kuolemia. Koneen ympärillä tapahtuu muutakin hämäräperäistä, ja seuraava päivänä koneen matkustajat, niin elävät kuin kuolleetkin, katoavat. Vitsaus on saapunut Yhdysvaltoihin.

Kirjassa selviää aika pian, että vitsauksessa onkin kyse vampyyreistä. Ja siksihän minä tämän kirjan lainasinkin. Siksi, ja lisäksi sen takia, että Guillermo del Toron Faunin labyrintti oli minusta aika hyvä elokuva. No, hyvä elokuvantekijä ei välttämättä ole hyvä kirjailija (tämän ei pitäisi tulla yllätyksenä).

Vitsaus ei ole varsinaisesti huono kirja. Lajityypinomaisesti kirja keskittyy lähinnä tapahtumiin, ja henkilöt jäävät aika köykäisiksi, vaille ominaisuuksia, jos nyt ominaisuuksiksi ei lasketa sitä, että tykkää juoda maitoa (Goodweather) tai  päteä friikkihistorialla (Goodweatherin avukseen saama juutalaisvanhus, panttilainaaja ja professori Abraham Setrakian, jolle koko helahoidossa onkin kyse henkilökohtaisesta kostosta). Kirjassa on kohtuullisesti vauhtia ja jänniä tilanteita. Vampyrismille on vaivauduttu keksimään jonkinlainen biologinen selitys (jonka uskottavuuteen en humanistina ota kantaa). Vähän minua vaivasi, että "tuoreet" vampyyrit kirjassa muistuttavat vähän turhan paljon zombeja (sameasilmäisiä, typeriä ja nälkäisiä must eat brain -tyyppejä), jonka johdosta monet kirjan kohtaukset ovat oikeastaan tutumpia zombie-leffoista, jotka toki sinänsä ovat ihan kelpo viihdettä. Välillä tuli mieleen myös Ajvide Lindqvistin Kuinka kuolleita käsitellään. Jonkun verran minua miellytti se, miten kirjassa ihmisten heikkoudet, omaneduntavoittelu, politikointi, ahneus ja typeryys kostautuu kivasti (ihan kuin itse muka uskoisin, jos joku kajo tohtori tulisi avautumaan, että nyt on kuulkaa vampyyrirutto valloillaan).

Kirjan loppu jää ärsyttävällä tavalla auki, joka toki selittyy sillä, että kirjan varsinainen nimi onkin Vitsaus - ensimmäinen kirja. Kyseessä on siis sarjan ensimmäinen osa. Paha vaan, etten jaksanut tämän ensimmäisen osan perusteella innostua ihan niin paljon, että tulen välttämättä koskaan tarttuneeksi toiseen osaan (nimeltään ilmeisesti Lankeemus, joka muuten kuulostaa aika paljon joltain teinivampyyrisarjan nimeltä, heh). Vamppuurikirjoista tuli mieleen, että voisin ehkä joskus laatia ihan niille omistetun postauksen, vaikkapa kun klassikkohaasteeseen aion nyt vihdoin lukea Draculan (jonka olen kyllä joskus aloitttanut, mutten syystä tahi toisesta ikinä päässyt sitä loppuun). Mutta tämä oli nyt tässä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti