Chris Cleave: Incendiary

Viime kesänä luin kirjablogistaniassa kovasti luetun ja tykätynkin Chris Cleaven Little Been tarinan, joka on siis Incendiaryn jälkeen ilmestynyt romaani (Incendiaryä ei tietääkseni ole suomennettu). En kauheasti lämmennyt Little Beelle, mutta siitä huolimatta tänä kesänä levottomat käteni kirjastossa kuitenkin  poimivat palautuskärrystä tämän esikoisromaanin vuodelta 2005.

Tarinasta lyhyesti (lievä spoiler alert): kirjan minäkertoja on nuori itälontoolaisnainen, joka mies ja nelivuotias poika menehtyvät Lontoossa suuressa itsemurhaiskussa. Samanaikaisesti nainen itse harrastaa seksiä naapurinsa kanssa sohvalla. Nainen itsekin loukkaantuu terrori-iskun jälkimainingeissa, mutta selviää hengissä. Naisen elämä on kuitenkin palasina, ja niitä palasia sitten keräillään, enemmän tai vähemmän huonolla menestyksellä. Kuvioissa on menestynyt naapuri Jasper Black tyttöystävänsä Petran kanssa, poliisipomo Terrence Butcher ja menehtynyt poika. Kaikenlaista tapahtuu, eikä kellään mene kovin hyvin. Päinvastoin, useimmat henkilöt tuntuvat iskun jälkimainingeissa syöksyvän yhä syvemmälle pimeyteen, ei vähiten Jasper, jonka menestynyt julkisivu rapistuu ärhäkämmin kuin kertojamme huojuva mielenterveys. Toiset taas nousevat tuhkasta voittajina ja karistavat menneisyyden rikokset harteiltaan. Lukija pääsee myös miettimään, kuka sitten lopulta onkaan suurin vihollinen.

Kirjan kerrontaratkaisu on mielenkiintoinen, joskaan ei täysin omaperäinen: kirja on nimittäin kirjoitettu kirjeen muotoon, päähenkilömme kun kirjoittaa kirjettä Osama bin Ladenille (koko teos alkaakin sanoilla Dear Osama). (Hippasen paremmin toteutettu kirjemuotoinen romaani on muuten Aravind Adigan The White Tiger, jossa päähenkilö kirjoittaa Kiinan pääministerille).

Incendiary oli minusta jotenkin läpikotaisin ihan hyvä kirja. Koska kirjan minäkertoja on kouluttamaton, kirjailija on päättänyt heijastella tätä siten, että hän käyttää kirjoittaessaan välimerkkejä melko luovalla tavalla, ja englannin kielioppi on muutenkin vähän epätotunnaisempaa. Aluksi ratkaisu häiritsi (luultavasti minua enemmän kuin mitä äidinkielistä puhujaa häiritsisi) ja lukeminen meinasikin pariin otteeseen tyssätä siihen, mutta sitten tyyliin tottui. Karmivasta aiheestaan huolimatta Incendiary oli minusta myös varsin humoristinen teos (huumori toki on vähän sieltä mustemmasta päästä, mutta huumoria yhtä kaikki). Alussa kirjan juoni kestää varsin hyvin hanskassa, mutta loppua kohti se kieltämättä lähtee vähän ns. lapasesta ja uskottavuus karisee.

Mielenkiintoinen ja hyytävä yksityiskohta on se, että kirjassa viittaillaan säännöllisesti Lontoon suureen paloon ja sen muistoksi pystytettyyn monumenttiin. Sen sijaan Lontoossa oikeasti tapahtuneeseen islamistien pommi-iskuun kirjassa ei viitata, ihan siitä syystä että kirjan alkuperäinen julkaisupäivä sattui olemaan 7. heinäkuuta 2005, siis sama päivä, minä al Qaida iski Lontoossa. Hämmästyttävä yhteensattuma, joka ymmärrettävästi pisti esimerkiksi kirjan mainoskampanjoinnin matalaksi.

Kirjasta on muuten tehty myös elokuva vuonna 2008. En ole nähnyt, mutta ajattelin, että voisin sen ehkä jonain päivänä katsoa.

LISÄYS: Kirja ilmestyykin juuri sopivasti suomeksi tänä syksynä Gummeruksen kustantamana, nimellä Poikani ääni.

Chris Cleave: Incendiary. Vintage, 2005.