Riikka Pulkkinen: Totta

Riikka Pulkkisen toinen romaani valittiin esikoisen lailla Finlandia-ehdokkaaksi. Allekirjoittanut ei ole koskaan tuntenut erityistä kiinnostusta Pulkkisen kirjoihin, vaikka varmaan olenkin niiden kohderyhmää, tai ehkä juuri siksi. Esikoisteos, Raja, ei kiinnosta vieläkään, mutta Tottan nappasin mukaan kirjaston bestseller-hyllystä pari päivää ennen Finlandiavoittajan julistamista (jolloin toivoin Nummen voittoa ja pelkäsin Pulkkisen voittoa. Lopulta ilahduin Rimmisen voitosta), noin niinkuin yleissivistyksen nimissä.

Totta on porvarillinen sukutarina, tragedia ja kertomus kuolemasta ja muistojen voimasta. Tai jotain. Kuolemaisillaan oleva töölöläisperheen isoäiti ja tunnustettu psykologi Elsa ei haluaisi vielä kuolla, miehensä, taidemaalari, ei osaa suhtautua vaimonsa lähenevään veivinheittoon. Perheen tytär, Eleonoora, vielä vähemmän. Tarinan keskiöön nousee edellisen tytär, Anna, jolla on vaikeaa sillä tavalla kuin parikymppisillä opiskelijatytöillä on vaikeaa. Anna saa tietää perheen menneisyydestä asioita, joista ei ole ollut tapana puhua, eräästä Eevasta, jonka näkökulmasta katsellaan 60-lukua.

Mitä tästä nyt sitten sanoisi. Pulkkinen kirjoittaa kyllä hyvin ja kivaa kieltä. Henkilöt ovat toimivia, ja niin  on tarinakin. Kerrontatekniikka on kunnossa, näkökulmavaihtelut pelaavat paremmin kuin kirjoissa keskimäärin (mutteivat ehkä niin hyvin kuin Nummella).

Tarina on porvarillinen hieman samaan tapaan kuin Juha Itkosen kirjat tapaavat olla (tämänkö takia oli se juoru, että Itkosella ja Pulkkisella olisi suhde? Vai oliko ne edes Itkonen ja Pulkkinen? Saman talon kirjailijoita ovat kuitenkin). Ihmisillä ei ole ns. oikeita ongelmia, joten sinänsä täysin tyhjänpäiväiset itsenetsinnät, rakkausseikkailut ja mennet sanomiset ja tekemiset saavat suhteettoman suuren roolin henkilöiden elämässä, ja sitten vatvotaan (tosin kirjallisteknisesti hyvin, mikä on toki oivallinen suoritus). Pulkkisella, ainakin tässä lukemassani teoksessa, himpun verran häiritsi se, että dialogi oli välillä kuin taidelukiolaisen runovihkosta. Tosin pahimmat dialoginpätkät olivat lähinnä kirjan 60-luvulle sijoittuneissa ajanjaksoissa, ja olen taipuvainen tulkitsemaan, että nuo katkelmat olivat enemmänkin Annan kuvittelua kuin "totta", jolloin niiden höperö tekotaiteellisuus saa selityksen.

Lopputoteama: ei mitään ajantuhlausta vaan ihan kelpo kirja. Tällaisia ei kuitenkaan jaksa määräänsä enempää lukea, ja tuskin toista kertaa.

Markus Nummi: Karkkipäivä

Markus Nummi on hämmentävä ja hieno kirjailija. Mies julkaisee harvoin, kolme romaania sitten vuoden 1994. Kaikki Nummen romaanit, Kadonnut Pariisi, Kiinalainen puutarha ja Karkkipäivä, ovat keskenään täysin erilaisia, kuitenkin mainioita romaaneja. Ihailtavaa. Kadonnut Pariisi on pieni, absurdihko, fantasian elementtejä hyödyntävä romaani siitä, kun Pariisi lakkaa olemasta. Kiinalaisessa puutarhassa Mannerheim, ruotsalaiset lähestystyöntekijät ja paikalliset orpolapset kohtaavat jossain Keski-Aasiassa (kuvailu kuulostaa omituiselta, mutta kirja on kyllä hyvä). Tuorein kirja, tämän syksyn Finlandia-ehdokkaaksikin yltänyt Karkkipäivä taas on jännitysromaani lapsista, aikuisista ja sosiaalipäivystyksestä. Nummi onnistuu kirjoittamaan erittäin hyvän kirjan erittäin epätodennäköisestä aiheesta, hyvä hyvä!

Tarinasta lyhyesti: kirjassa kuvaillaan valikoimaa henkilöitä, joilla on tavalla tai toisella jotain hukassa tai joku pielessä. Tilanhallintasuunnittelija Paulalla oman elämän hallinta on lähtenyt lapasesta ja kulissit alkavat romahtaa. Kirjailija Ari ei oikein pärjää kirjailijuudessaan ja käsikirjoitus jauhaa paikallaan. Lastensuojelun sosiaalipäivystäjä Katri on niin kiinni työssään, ettei pääse siitä irti vapaallakaan. Tomi-pojasta kukaan ei oikein tunnu olevan kiinnostunut.

Kirjan tarinaa seurataan vuorotellen eri näkökulmista. Ratkaisu on muodikas, mutta tässä se toimii, sillä tarina pysyy kasassa, ja kertojien "äänet" ovat selkeästi erilaiset. Tarina on kauhealla tavalla totta (kirjailija pistää heti alkuun hieman faktaa lastensuojelun asiakasmääristä) vaikka onkin fiktiota. Kirjan sisällä todenoloisen fiktion kehyksenä taas toimii mielikuvitusmaailma monellakin tapaa: toisaalla Tomi pakenee karua elämäänsä mielikuvitusmaailmaansa, jossa hän on sankari ja jossa pahiksia vastaan voi taistella. Toisaalla taas tapahtumien keskipisteeseen sattumien kautta ajautunut Ari rakentaa tapahtumista päässään seuraavaa kirjaansa, fiktiivistää tapahtumat katkelmiksi dialogia. Paulan ajatusmaailma taas on niin valheellinen, ettei lukija voi luottaa häneenkään. Lukija ei aina tiedäkään, milloin jotain tapahtuu tarinassa, milloin vain kertojan päässä. Ratkaisu on hyvä. Alussa minua tosin häiritsi Tomin suuhun sijoitettu infantiili puhe, mutta tarinan edetessä siihenkin tottui.

En ole vielä lukenut Nenäpäivää, mutta olisin ollut kyllä valmis lykkäämään Finlandian Nummen käpälään, sen verran taitavasti tarina kehkeytyy, vie mukanaan, toimii. Vuoden top kymppiin (joka pitäisi muuten laatia tässä piakkoin).

Seuraavaksi käsittelyyn tulee Pulkkisen Totta, toinen syksyn Finlandia-ehdokas.

Miina Supinen: Apatosauruksen maa

Päätin olla tänä aamuna menemättä tenttiin, johon en kertakaikkiaan ehtinyt lukea, joten sain itselleni puolikkaan vapaapäivän (illaksi menen kyllä töihin). Jipii! Puolikkaatkin vapaapäivät ovat nimittäin olleet viime aikoina harvinainen näky täälläpäin, eikä tuota joululomaakaan ole varsinaisesti luvassa, minulla on nimittäin kokonaista kaksi vapaapäivää jouluna, joulu- ja tapaninpäivä.

No kiirejaaritukset sikseen, aion nyt puolikkaani kunniaksi arvioida iät ja ajat sitten lukemani Apatosauruksen maan. Hieman aiemminhan kirjoitinkin jo Supisen esikoisteoksesta. Kuten tuo esikoinen, myös tämä seuraaja miellytti minua. Nappasin kirjan kirjaston bestseller-hyllystä ja lukaisin parin päivän aikana (mutta unohdin sittemmin palauttaa ajoissa ja velkaannuin kirjastolle monta kymmentä senttiä). Apatosauruksen maa koostuu pienistä, hienoista, joskus tragikoomisista tarinoista. Niitä oli oivallista lukea metrossa työmatkalla. Koska kirja meni takaisin kirjastoon ja aikaakin ehti vierähtää luennan ja arvion välissä, en tietenkään enää muista yhdenkään kertomuksen nimeä, vaikka muistan kyllä, että monilla niistä oli hupaisa nimi. Minusta tarinat eivät olleet niinkään haha-hauskoja, vaan ennemminkin kutkuttavia, välillä kauheita ja surkuhupaisia. Hyviä. Hittolainen, kun en muista niistä enää paljon mitään.

Mitä opimme tästä: huonomuistisella kirjablogikaan ei auta pitämään luettuja kirjoja mielessä, jos sinne ei ehdi kirjoittaa tarpeeksi pian lukukokemuksen jälkeen. Niinpä niin.

Patti Smith: Just Kids

Innostuin nuorena Patti Smithin musiikista ja yleisestä habituksesta. Viime vuosina naisen tuotannon kuuntelu on jäänyt vähemmälle (joskin edelleen ottaa päähän, ettei pari vuotta sitten ollut rahaa lippuun Smithin esiintyessä Juhlaviikoilla). Tämä, Patti Smithin ja Robert Mapplethorpen tarinan kertova kirja oli kuitenkin laitettava mieleen heti kun siitä kuulin. Minulla on nimittäin myös pitkällinen viehtymys elämäkertoihin, etenkin rokki- tai taidesellaisiin: suosikkejani ovat esim. Marianne Faithfullin Faithfull (suom. Elämäni rock'n roll). Samoin joku Doorsin jäsen on muistaakseni laatinut ihan pätevän kirjan. Sen sijaan Christopher Sandfordin teelmiin ei kyllä kannata tarttua: kaverin Kurt Cobain -kirja oli ainakin aika tuskallinen lukukokemus (joskin muistaakseni myös käännös oli melko kökkö). No oli miten oli, Patti Smithän on toki kunnostautunut myös runoilijana, joten otaksuin, että kirja olisi melko oivallista luettavaa. Ja olikin!

Alunperin ajattelin odottaa englanninkielisen pokkarin ilmestymistä, mutta koska Play kaupitteli kovakantistakin johonkin 13 euroon, päätin malttamattomana tilata sen. (Malttamattomuus saada käsiin tiettyjä kirjoja, ja samanaikainen taipumus säilöä niitä lukemattomina jopa vuosia on toki jännittävä yhdistelmä, joka on aiheuttanut talouden kirjahyllyihin merkittäviä mahtumisongelmia.)

Menenpäs minä nyt koko ajan asian viereen.

Palatakseni itse teokseen: Patti lunastaa Robertille antamansa lupauksen ja kertoo heidän tarinansa. Alussa tutustutaan molempien lapsuuteen, joskin luonnollisesti Smith kertoo enemmän omastaan. Tämän jälkeen melko kronologisesti seuraavat Pattin ja Robertin kohtaaminen New Yorkissa, alun nuori rakkaus, tyhjätaskuinen taiteilijuudesta haaveilu, kasautuvat vaikeudet, aika Chelsea-hotellissa, romanttisen rakkauden muuttuminen ystävyydeksi, menestys, lopulta Mapplethorpen sairastuminen ja kuolema.

Yksinkertaista, mutta hyvää. Kirja oli kiinnostava, yksityiskohdat 60-luvun New Yorkista, taiteilijapiireistä ja kohtaamisista olivat vallan kiehtovia. Eritoten olisin halunnut lukea tätä kirjaa itse kaupungissa, joka on lähes kirjan kolmas päähenkilö. Smith kuvaa myös tapaamiaan henkilöitä elävästi, kuitenkin kunniottaen.

Vaikka tykkäsin Just Kidsistä, löysin siitä kyllä jotain moitittavaakin. Mielestäni Smith syyllistyy etenkin kirjan loppua kohti jopa tarpeettomaan pikakelaukseen: yhtäkkiä hypätään ajassa pari vuotta eteenpäin, juuri kun lukija on tottunut melko verkkaiseen ja tarkkaan kerrontaan 60-luvun lopun tapahtumista. Ymmärrän toki, ettö jutun juoni oli kertoa Smithin ja Mapplethorpen tarina, ja teiden erotessa tarina on jo toisten. Siitäkin huolimatta olisin halunnut kuulla vähän lisää myös heidän elämästään erillään. Oli miten oli, eiköhän tämä vuoden kärkipäähän mene.

Satoja kirjoja

Allekirjoittaneen pitäisi oikeasti nyt opiskella venäjää, perehtyä pariin artikkeliin ja tehdä pohjatyötä erästä esseetä varten. Sen sijaan pyörin netissä ja odotan, että vuosittainen kättelylähetys presidentin linnasta alkaisi. Huoh. Ainakin Lukuisassa haastetaan lukijoita laskemaan BBC:n ja Keskisuomalaisen 100 kirjaa, jotka kaikkien pitäisi lukea -listoista lukemiaan kirjoja. Olen kyllä tänne tällaisen joskus laskenutkin, mutta kun en nyt muuta viihdettä keksi, niin laitan nämä tänne sitten niin. Lukemani siis lihavoituina. Ensiksi BBC:n lista (muistaakseni BBC:n mukaan ihmiset ovat keskimäärin lukeneet tältä listalta kuusi kirjaa. No se nyt ainakin menee helposti rikki).

[EDIT 8.12. lisäsin tähden niiden kirjojen perään, jotka löytyvät taloudesta jollain kielellä. Jos vaikka innostuisin lukemaan niitä. Tai jos joku vaikka haluaa lainata.)

1. Pride and Prejudice – Jane Austen
2. The Lord of the Rings – JRR Tolkien *
3. Jane Eyre – Charlotte Bronte
4. Harry Potter series – JK Rowling
5. To Kill a Mockingbird – Harper Lee *
6. The Bible *
7. Wuthering Heights – Emily Bronte *
8. Nineteen Eighty Four – George Orwell
9. His Dark Materials – Philip Pullman
10. Great Expectations – Charles Dickens
11. Little Women – Louisa May Alcott
12. Tess of the D'Urbervilles – Thomas Hardy
13. Catch 22 – Joseph Heller
14. Complete Works of Shakespeare
15. Rebecca – Daphne Du Maurier
16. The Hobbit – JRR Tolkien
17. Birdsong – Sebastian Faulks
18. Catcher in the Rye – JD Salinger
19. The Time Travellers Wife – Audrey Niffenegger
20. Middlemarch – George Eliot
21. Gone With The Wind – Margaret Mitchell
22. The Great Gatsby – F Scott Fitzgerald *
23. Bleak House – Charles Dickens
24. War and Peace – Leo Tolstoy *
25. The Hitch Hiker’s Guide to the Galaxy – Douglas Adams *
26. Brideshead Revisited – Evelyn Waugh
27. Crime and Punishment – Fyodor Dostoyevsky *
28. Grapes of Wrath – John Steinbeck *
29. Alice in Wonderland – Lewis Carroll *
30. The Wind in the Willows – Kenneth Grahame
31. Anna Karenina – Leo Tolstoy *
32. David Copperfield – Charles Dickens
33. Chronicles of Narnia – CS Lewis *
34. Emma – Jane Austen
35. Persuasion – Jane Austen
36. The Lion, The Witch and The Wardrobe – CS Lewis *
37. The Kite Runner – Khaled Hosseini
38. Captain Corelli’s Mandolin – Louis De Berniere
39. Memoirs of a Geisha – William Golden
40. Winnie the Pooh – AA Milne
41. Animal Farm – George Orwell
42. The Da Vinci Code – Dan Brown
43. One Hundred Years of Solitude – Gabriel Garcia Marquez *
44. A Prayer for Owen Meaney – John Irving
45. The Woman in White – Wilkie Collins
46. Anne of Green Gables – LM Montgomery
47. Far from the Madding Crowd – Thomas Hardy
48. The Handmaids Tale – Margaret Atwood
49. Lord of the Flies – William Golding *
50. Atonement – Ian McEwan
51. Life of Pi – Yann Martell
52. Dune – Frank Herbert
53. Cold Comfort Farm – Stella Gibbons
54. Sense and Sensibility – Jane Austen
55. A Suitable Boy – Vikram Seth
56. The Shadow of the Wind – Carlos Ruiz Zafon *
57. A Tale Of Two Cities – Charles Dickens
58. Brave New World – Aldous Huxley
59. The Curious Incident of the Dog in the Night-time – Mark Haddon
60. Love in the time of Cholera – Gabriel Garcia Marquez
61. Of Mice and Men – John Steinbeck
62. Lolita – Vladimir Nabokov *
63. The Secret History – Donna Tartt *
64. The Lovely Bones – Alice Sebold
65. Count of Monte Cristo – Alexandre Dumas
66. On the Road – Jack Kerouac *
67. Jude the Obscure – Thomas Hardy
68. Bridget Jones’s Diary – Helen Fielding
69. Midnight’s Children – Salman Rushdie *
70. Moby Dick – Herman Melville
71. Oliver Twist – Charles Dickens
72. Dracula – Bram Stoker *
73. The Secret Garden – Frances Hodgson Burnett
74. Notes from a Small Island – Bill Bryson
75. Ulysses – James Joyce *
76. The Bell Jar – Sylvia Plath
77. Swallows and Amazons – Arthur Ransome
78. Germinal – Emile Zola
79. Vanity Fair – William Makepeace Thackeray
80. Possession – AS Byatt
81. A Christmas Carol – Charles Dickens
82. Cloud Atlas – David Mitchell
83. The Colour Purple – Alice Walker
84. The Remains of the Day – Kazuo Ishiguro
85. Madame Bovary – Gustave Flaubert *
86. A Fine Balance – Rohinton Mistry
87. Charlotte's Web – EB White
88. The Five People You Meet In Heaven – Mitch Albom
89. Adventures of Sherlock Holmes – Sir Arthur Conan Doyle
90. The Faraway Tree collection – Enid Blyton
91. Heart of Darkness – Joseph Conrad *
92. The Little Prince – Antoine de Saint Exupery *
93. The Wasp Factory – Iain Banks
94. Watership Down – Richard Adams
95. A Confederacy of Dunces – John Kennedy Toole
96. A Town Like Alice – Nevil Shute
97. The Three Musketeers – Alexandre Dumas *
98. Hamlet – William Shakespeare 
99. Charlie & the Chocolate Factory – Roald Dahl *
100. Les Miserables – Victor Hugo
 

27/100 jos osasin laskea yhtään oikein. Huomaan, etten ole oikein lukenut engelsmannien suosikkikirjoja: Austenilta, CS Lewisilta ja Charles Dickensiltä on kultakin useampi teos, enkä mitään ole lukenut. Austenia olen kyllä yrittänyt, ihan liian puuduttavaa, en ole koskaan päässyt alkua pidemmälle. CS Lewisilta epäilen kyllä lukeneeni Velhon ja leijonan (The Lion, the Witch and the Wardrobe), mutten ole ihan varma, joten jätin sen pois listasta (miksi ihmeessä tuolla on muuten sekä Chronicles of  Narnia, että erikseen tuo aloitusosa? Huijausta!). Niin, ja Dickensiä kyllä olen aikonut lukea, vaan aikeeksi on jäänyt. Voisin aloittaa lukemalla tuon Christmas Carolin tänä jouluna.

Keskisuomalaisen 100 kirjaa sisältää sitten kotimaistakin kirjallisuutta, ja muutamia aika eriskummallisia valintoja.  

1. Mika Waltari - Sinuhe Egyptiläinen *
2. J.R.R. Tolkien - Taru sormusten herrasta *
3. Väinö Linna - Tuntematon sotilas *
4. Aleksis Kivi - Seitsemän veljestä *
5. Väinö Linna - Täällä Pohjantähden alla 1-3 *
6. Agatha Christie - 10 pientä neekeripoikaa
7. Fjodor Dostojevski - Rikos ja rangaistus *
8. Anne Frank - Nuoren tytön päiväkirja
9. Douglas Adams - Linnunradan käsikirja liftareille *
10. Astrid Lindgren - Veljeni Leijonamieli
11. Antoine de Saint-Exupéry - Pikku Prinssi *
12. J.K. Rowling - Harry Potter -sarja
13. Gabriel García Márquez - Sadan vuoden yksinäisyys *
14. George Orwell - Vuonna 1984
15. Veikko Huovinen - Havukka-ahon ajattelija
16. Elias Lönnrot - Kalevala *
17. Jane Austen - Ylpeys ja ennakkoluulo
18. Sofi Oksanen - Puhdistus *
19. Astrid Lindgren - Peppi Pitkätossu
20. Mihail Bulgakov - Saatana saapuu Moskovaan *
21. Richard Bach - Lokki Joonatan *
22. Umberto Eco - Ruusun nimi
23. Tove Jansson - Muumipeikko ja pyrstötähti *
24. J. & W. Grimm - Grimmin sadut I-III
25. Dan Brown - Da Vinci -koodi
26. Enid Blyton - Viisikko-sarja
27. Anna-Leena Härkönen - Häräntappoase
28. Ernest Hemingway - Vanhus ja meri
29. Goscinny - Uderzo - Asterix-sarja
30. John Irving - Garpin maailma
31. Louisa May Alcott - Pikku naisia
32. Victor Hugo - Kurjat
33. C.S. Lewis - Narnian tarinat *
34. A.A. Milne - Nalle Puh
35. Henri Charriete - Vanki nimeltä Papillon
36. Alexandre Dumas - Kolme muskettisoturia *
37. Emily Brontë - Humiseva harju *
38. William Golding - Kärpästen herra *
39. Juhani Aho - Rautatie *
40. Leo Tolstoi - Anna Karenina *
41. Frank McCourt - Seitsemännen portaan enkeli
42. Arthur C. Clarke - Avaruusseikkailu 2001
43. J.D. Salinger - Sieppari ruispellossa
44. Charlotte Brontë - Kotiopettajattaren romaani
45. Kurt Vonnegut - Teurastamo 5
46. Isaac Asimov - Säätiö
47. Aapeli - Pikku Pietarin piha
48. Leo Tolstoi - Sota ja rauha *
49. Mauri Kunnas - Koiramäen talossa
50. Margaret Mitchell - Tuulen viemää
51. Nikolai Gogol - Kuolleet sielut *
52. Albert Camus - Sivullinen *
53. Kirsi Kunnas - Tiitiäisen satupuu
54. Hergé - Tintti-sarja
55. Miquel Cervantes - Don Quijote
56. Eduard Uspenski - Fedja-setä, kissa ja koira *
57. Mark Twain - Huckleberry Finnin seikkailut *
58. Johanna Sinisalo - Ennen päivänlaskua ei voi
59. Herman Hesse - Lasihelmipeli
60. Günther Grass - Peltirumpu
61. Jostein Gaarder - Sofian maailma *
62. Leon Uris - Exodus
63. Lucy M. Montgomery - Pieni runotyttö
64. Ilmari Kianto - Punainen viiva
65. Franz Kafka - Oikeusjuttu *
66. Guareschi Giovanni - Isä Camillon kylä
67. Lewis Caroll - Liisan seikkailut ihmemaassa *
68. John Steinbeck - Eedenistä itään
69. Kari Hotakainen - Juoksuhaudantie
70. Paulo Coelho - Istuin Piedrajoen rannalla ja itkin
71. Jules Verne - Maailman ympäri 80 päivässä
72. Risto Isomäki - Sarasvatin hiekkaa
73. Jaroslav Hasek - Kunnon sotamies Svejk maailmansodassa
74. Giovanni Boccaccio - Decamerone
75. Oscar Wilde - Dorian Grayn muotokuva *
76. Milan Kundera - Olemisen sietämätön keveys *
77. Homeros - Odysseia
78. Peter Hoeg - Lumen taju
79. Arthur Conan Doyle - Baskervillen koira
80. William Shakespeare - Hamlet *
81. Eino Leino - Helkavirsiä-sarja *
82. Stieg Larsson - Miehet, jotka vihaavat naisia
83. Yrjö Kokko - Pessi ja Illusia
84. Thomas Harris - Uhrilampaat
85. Raymond Chandler - Syvä uni *
86. Jean M. Untinen-Auel - Luolakarhun klaani
87. Deborah Spungen - Nancy
88. Stephen King - Hohto
89. Laura Ingalls Wilder - Pieni talo preerialla
90. Laila Hietamies - Hylätyt talot, autiot pihat
91. Aino Suhola - Rakasta minut vahvaksi
92. Aleksandr Solzhenitsyn - Vankileirien saaristo
93. Mikael Niemi - Populäärimusiikkia Vittulajänkältä
94. Timo K. Mukka - Maa on syntinen laulu 
95. Juha Vuorinen - Juoppohullun päiväkirja
96. Kjell Westö - Missä kuljimme kerran
97. Veijo Meri - Manillaköysi
98. Maria Jotuni - Huojuva talo
99. Juha Itkonen - Anna minun rakastaa enemmän
100. Jan Guillou - Pahuus
 

Tästä tuleekin jo sitten 50/100. Listalle pisteet Fedja-sedän ja Vonnegutin mukaan pääsystä. Mutta toisaalta: Luolakarhun klaani? Oikeesti? Paulo Coelho? Nancy? Juoppis? Rima olis ehkä voinut olla vähän korkeammalla ja roskan korvata jollain kirjallisuudella, josta ehkä jopa saa jotain ajattelemisen aihetta tai jotain. Tai jota nyt ylipäänsä kehtaa kutsua kirjallisuudeksi. Terveisin Närkästynyt elitisti.

Tim Burton: The Melancholy Death of Oyster Boy and Other Stories

Tämä kirja on niin pieni ja koostuu niin lyhyistä tarinoista, etten oikeastaan laske tätä lukemiseksi, mutta hyvä tämä kyllä oli! Lueskelin tätä Lontoon metrossa, ja tulin iloiseksi, ja välillä surulliseksikin. Tarinat löytyvät myös internetistä, mutta kalliiksi kirja ei tullut myöskään HMV:n alekorista poimittuna, taisi maksaa vain kaksi puntaa. Tässä vielä ajankohtaisehko kuva kirjasta:

Stick Boy noticed that his Christmas tree looked healthier
than he did.

Kathy Reichs: Kaivojen vainajat & Pyhimyksen hauta

Halusin vaihteeksi taas viihdettä yläpäälle, joten luin pari Kathy Reichsin kirjaa lisää. Kaivojen vainajat nappasin vaan randomilla kirjaston hyllystä, lähemmässä tarkastelussa kävi ilmi, että kyseessä on järjestyksessään viides Tempe Brennan -romaani. Jonkun tovin myöhemmin kirjastosta löytyi myös Pyhimyksen hauta, toinen Brennan-romaaneista. Luin nämä sitten "väärässä" järjestyksessä, mutta eipä se juuri haitannut. Arvioin siis ensin lukemani Kaivojen vainajat ensin.

Kaivojen vainajissa (alkup. Grave Secrets, miksihän näitä nimien kömpelöitä sanaleikkejä ei yritetä suomentaa mitenkään?) seikkaillaan Guatemalassa, joka tietysti innosti tälläistä lattaristia. Välillä tosin käydään myös Kanadassa touhumassa jotain. No oli miten oli, suomalaiselle nimelleen uskollisena tässä kirjassa kaivellaan vainajia erilaisista kaivoista, epäillään sarjamurhaajaa ja välillä kehitellään diplomaattista selkkaustakin. Aiemmin lukemani Brennan-romaanin tapaan tämäkin on ihan sujuvasti kirjoitettu. Tarinan käänteet eivät kylläkään ole yhtä mielenkiintoisia, ja minua alkoi puuduttaa tapa, millä kirjailija hahmojensa välityksellä esitelmöi lukijoilleen. Toisaalta kirjan tapahtumien kannalta Guatemalan lähihistorian tapahtumat ovat melko olennaisia, eikä varmaankaan voi olettaa tavan pulliaisten tuntevan niitä juurikaan (toisin kuin eräiden, jotka ovat aiheesta jopa jonkun esseenkin laatineet opintojensa puitteissa). Kirjailijattaremme oli ratkaissut ongelman laittamalla säännöllisesti jonkun henkilöhahmonsa luennoimaan aiheesta kömpelösti. Plaah. En enää muista kirjan loppuratkaisua, mutta enhän minä niitä koskaan muista.

Pyhimyksen haudasta pidin enemmän kuin Kaivojen vainajista. Siinäkin seikkaillaan vähän siellä ja täällä, Yhdysvaltain etelässä sekä jo tutuksi tulleessa Kanadassa. Vainajia, tuoreita ja vähemmän tuoreita, löytyy vähän joka kulmalta, ja jotenkin kummasti niiden kohtalot tuntuvat liittyvän toisiinsa. Myös ällöttäviä juttuja. Lopussa hulluja lahkolaisia ja sankarittaremmme taas kuolemanvaarassa. Viihdyttävää!

Mitä minä todella luen

Viime aikoina kaunokirjallisuus on saanut odottaa, kun olen tahkonnut läpi kaikenlaista tieteellistä kirjoitelmaa ja artikkelia. Markus Nummen Karkkipäivä on pahasti kesken, mutta se vaikuttaa niin hyvältä, että veikkaan sitä Finlandia-voittajaksi kuitenkin. Toivottavasti ehdin lukea sen edes ennen kuin se voittaja julkistetaan.

Nyt puolestaan ajattelin huvittaa itseäni listaamalla, mitä olen lukenut viimeisen n. kahden viikon aikana:
James Petras: Latin America's Changing Mosaic: Movements in Flux and Center-Left Governments in Power
Donna Lee Van Cott: Indigenous People's Politics in Latin America
Almut Schilling-Vacaflor: Bolivia's New Constitution
Jose Antonio Lucero: Representing "Real Indians" - The Challenges of Indigenous Authenticity and Strategic Constructivism in Ecuador and Bolivia
Madrid, Raúl L.: The Rise of Ethnopopulism in Latin America
Sujatha Fernandes: Barrio Women and Popular Politics in Chávez's Venezuela
Susana Andrade & Jean Burrell: Adaptive Strategies and Indigenous Resistence to Protestantism in Ecuador
Kenneth M. Roberts: Latin America's Populist Revival
Tillman Clark: Chavismo: The Re-Emergence of Progressive Populism in Venezuela
Steve Ellner: Hugo Chavez's First Decade in Office: Breakthroughs and Shortcomings
Lynn Horton: After Democracy: Advances and Challenges for Women's Movements in Latin America
Rickard Lalander: Between Interculturalism and Ethnocentrism: Local Governments and the Indigenou Movement in Otavalo-Ecuador
Celina Souza: Participatory budgeting in Brazilian cities: limits and possibilities in building democratic institutions
Haleh Afshar & Mary Maynard: Gender and ethnicity at the millennium: from margin to centre
Stephanie A. Shields: Gender: An Intersectionaly Perspective
Christine Delphy: Rethinking Sex and Gender
Edna Acosta-Belén: Ethnic and Gender Encounters: A Hemispheric Approach to Latin American and U.S. Latino Studies
Mark Feldstein: A Muckraking Model : Investigative Reporting Cycles in American History

Erityisen hupaisaksi tämän tekee se, että olen laskujeni mukaan jättänyt ainakin viisi artikkelia lukematta, ja lisäksi kuulin, että meidän olisi määrä lukea perjantaista seminaaria varten n. kymmenen (!) tieteellistä artikkelia lisää (tänään on siis keskiviikko). Epäilen, että kyseessä onkin koe, jossa selvitetään voiko innoikkaimmankin lukijan ajaa järjiltään laittamalla se lukemaan ja sisäistämään tieteellistä tekstiä kaikki valveillaolotunnit poislukien ne, jolloin se on joko a) töissä b) luennolla tai c) kirjoittaa esseetä. Huoh.

Lars Kepler: Hypnotisoija

Lars Keplerhän ei oikeastaan ole kirjailija, vaan kahden kirjailijan käyttämä salanimi (näistä kirjailijoista toinen on Alexandra Coelho Ahndoril ja toinen on sen mies, muistaakseni Alexander Ahndoril. Jännästi on kuitenkin melkein sama nimi niillä). Tämä salanimijuttu on toki ollut tiedossa tästä ensimmäisestä kirjasta asti, joten mitään salaistahan siinä ei ole. Lienee kuitenkin sitten heidän mielestään kivempi pitää erillään kirjailijapersoonallisuudet tai miksi heitä nyt sitten kutsuakaan. Oli miten oli, Hypnotisoija on näitä kirjoja, jotka olivat ensin ruotsinkielisten asiakkaiden suosiossa (luonnollisesti varsinkin käännöksen puuttumisen takia), saman huomasin aikoinaan myös Larssonin ja Lapiduksen kohdalla. Vähän tosin epäilen, että tästä tulisi ihan samanlainen suksee. Niin, mitähän mieltä olin tästä.

Tartuin kirjaan ajatuksella, että taas ruotsalainen menestysdekkari (joista toisista olen pitänyt kovastikin [Lapiduksen eka] ja toisista en niinkään [esim. Åsa Larsson] ja toisia en ole lukenut lainkaan [Mankell, Marklund, L. G. W. Persson, Camilla Läckberg...ym.]), että kaipa tämän nyt läpi kahlaa. Ja kahlasinkin, ihan sujuvasti. Kirjassa on kaikenlaisia ällöttävyyksiä, joita olen monen kuullut paheksuneen, mutta minua ne eivät mitenkään hirveästi ällöttäneet (liekö sitten syynä kaikki ne lapsena tiiratut kauhuleffat tai oman mielikuvitukseni rajallisuus, mutta minusta kirja harvoin onnistuu olemaan liian raaka tai ällöttävä).

Kirjan tarina oli varmaan jossain mielessä sen heikoin lenkki, vaikka ihan hyvin vetikin. Alussa eräästä pukukopista löytyy raa'asti surmattu mies ja heti perään miehen yhtä verisesti lahdattu perhe, josta vain yksi henkilö onnistuu selviämään hengissä, ollen näin ollen koko homman avaintodistaja. Sitten paikalla on lääkäriä, hypnotisoijaa ja ties ketä. Etsitään perheen kadonnutta tytärtä, ja sitten hypätäänkin melkein toiseen tarinaan ja sakkiakin alkaa pyöriä kuvioissa ihan kiitettävästi. Sekavaksi siis uhkaa mennä, ikään kuin kaikki ideat olisi haluttu ympätä samaan kirjaan. Pitkät takaumajaksot hieman selvittävät juonta, mutta toisaalta niiden aikana uhkaa unohtaa, missä "nykyhetkessä" mennään. Loppu on ärsyttävän supersankarillinen (sama ärsytti Millennium-trilogiassa ja paikoin myös Harry Holessa) ja muutenkin tietty elokuvamaisuus vähän häiritsee. (Ihan kuin tässä oltaisiin jo valmiiksi tähdätty siihen, että Hollywood-leffa tästä kuitenkin tehdään, että helpotetaanpas vähän käsikirjoittajien työtä ja pannaan tänne näitä hienoja stunttikohtauksia).

Minun mielestäni kirjan kaikista suurin ongelma oli kuitenkin tämä: tietojeni mukaan kirja aloittaa suomalaissyntyisestä poliisista, Joona Linnasta kertovan dekkarisarjan (vrt. Harry Hole, Wallander, Annika Bengtson jne. jne.). Mutta ainakin sarjan aloitusosassa Linna jää lähes täydellisen statistin roolin, kun pääosisssa seikkailevat hypnotisoija-lääkäri, sen vaimo, vaimon isä, liuta hulluja ja ties keitä muita. Linnalla sen sijaan ei edes tunnu olevan muita ominaisuuksia, kuin suomeen vivahtava aksentti puheessa ja joku nainen, jolle poliisimme aiheuttaa pettymyksiä (ja voidaan tietysti pohtia, onko joku nainen varsinaisesti miehen ominaisuus). Ei siis vaikuta kovin lupaavalta hahmolta. Toivon, että Keplerit ovat saaneet seuraavassa osassa kehitettyä kaverille edes jotain piirteitä (vaikka en olekaan varma, että tuota seuraavaa osaa koskaan luen).

Terveisiä Lontoosta

Pahoittelen pitkää radiohiljaisuutta: palasin Lontoosta kauheiden koulu- ja työkiireiden keskelle. Tänään olen vapaalla (siis siitä työstä, mikä palkkaa maksaa), mutta oikeastaan pitäisi nytkin laatia kirjoitelmaa alue-, etno- ja sukupuolentutkimuksen leikkauspisteistä, tai jostain. Tai tiskata. Tai ees mennä suihkuun, kun en jaksanut ottaa punttikselle suihkukamppeita.

Mutta mutta, Lontoossa oli taas oikein mukavaa. Vastoin ennakko-odotuksiani en käynytkään ihan noissa kaikissa kirjakaupoissa (muutamissa kyllä). HMV:n tarjousosastolta tarttui mukaan Hunter S. Thompsonin The Great Shark Hunt, Wikas Swarupin Slumdog Millionaire ja Tim Burtonin The Melancholy Death of Oyster Boy and Other Stories, yhteensä 11 puntaa. Viimeksi mainitun ehdinkin jo lukea körötellessäni metrossa, joten siitä tulee ehkä jotain tarinaa tänne lähiaikoina.

Nuo kolme kirjaa harmillisesti täyttivät pikkuisen matkalaukkuni, mutta edelleen harmittelen Camdenin Waterstonesiin jäänytttä Keith Richardsin Life-elämäkertaa. Se olisi ollut siellä puoleen hintaan (kympillä!). Valitettavasti kirjalla on sen verran kokoa, etten oikein olisi saanut sitä järjellisesti mahtumaan mukaan (mietin kyllä sitäkin, että onkohan Easyjetin mielestä kainalossa kannettu kirja "käsimatkatavara", joita tunnetusti saa olla vain ja ainoastaan yksi kappale).

No, tämä Lontoosta. Koitan tässä kohta saada valmiiksi arvion Hypnotisoijasta ja siirtyä eteenpäin. Seuraavan kuukauden aikana minulla on tosin niin vähän aikaa lukea, että saatan vihdoin saada itseni kiinni.