keskiviikko 31. lokakuuta 2007

Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä

Alkaa hyydyttää tuon vieressä pönöttävän kirjapinon syynääminen, siispä bloggaan. Proseminaarimotivaatio ei ole ihan huippuluokkaa, joten työ etenee hyvin hitaasti (on kuitenkin huomioitava, että se kuitenkin etenee), tänään luin vähän Faircloughta ja järjestelin aineistot. Sitten avasin nettipankin maksaakseni yhden laskun ja samalla huomatakseni, että rahat ovat käytännöllisesti katsoen lopussa. Olin tietysti kyllä viime kuussa töissä, mutta en nyt sitten kuitenkaan tiedä koska saan palkan, ja opintotukikin tulee vasta maanantaina. Osittain syy rahatilanteeseeni on tietysti se, että on kertakaikkisen kyllästynyt olemaan köyhä opiskelija (jo vuodesta 1999!), joten usein ostan esim. ruokakaupasta oikeaa ruokaa tai sitä mitä tekee mieli. (äh vitut, toisaalta en kuitenkaan shoppaile tai muutenkaan tuhlaa mitenkään älyttömästi, ihminen nyt vaan ei voi elää ainakaan tässä kaupungissa jollain reilulla 400 eurolla [paljon se opintotuki oikeastaan on?]) Ensi viikolla on tosin taas töitä, mutta sitten taas jää prosemma vaiheeseen.

Luettavien kirjojen pino alkaa olla aika suuri: E. Hobsbawm: Nationalismi; Sajavaara et al: Kieli, Diskurssi ja yhteisö; Kuiri: Referointi Kainuun ja Pohjois-Karjalan murteissa; Fairclough: Miten media puhuu JA Language and Power; Johnstone: Discourse Analysis; Clawson: Latin America and the Caribbean; Munck: Contemporary Latin America ja sitten vielä joitain, jotka eivät ole tässä käsillä. Huoh. Tekee mieli juoda olutta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti