keskiviikko 28. marraskuuta 2012

TTT: 10 klassikkoa, jotka jäivät kesken

Top ten tuesday on osoittautumassa erinomaiseksi tavaksi pakottaa itsensä edes silloin tällöin blogin ääreen. Blogimaailman ulkopuolisen elämän kiireet tuntuvat vain vuoden loppua kohden lisääntyvän, ja jo nyt tuskailen, että ehdinkö lukea edes niitä uutuuskirjoja, jotka olen suurella vaivalla kirjastosta haalinut. Bestseller-hyllystä herätelainattu Pete Suhosen Hitlerin kylkiluu palautui vain vähän aloitettuna, mutta Dora Doran kanssa olen jo toiveikkaampi. Puolivälin tienoilla mennään.

Noin muuten työt, ainejärjestön Tiedekulma-projektiviikko, kovaa vauhtia lähestyvä 17. eurooppalainen Maya-konferenssi, keskeneräinen gradu sekä tammikuussa häämöttävä muutto Madridiin (!) pitävät huolen siitä, että tekemisenpuute ei varsinaisesti uhkaa. Ja kuulemma joku joulukin on tulossa, mutta siihen en ajatellut tänä vuonna erityisesti uhrata aikaa tai energiaa.

Mutta, tällä viikolla keksin topkymppini aiheeksi keskenjääneet klassikot. Tai ehkä pikemminkin, edelleen kesken olevat klassikot. Ja klassikoiksi kelpuuttamistani voitte toki olla eri mieltä (vaikka kommenttilaatikossa).

1. Victor Hugo: Kurjat
Tämä kuuluu tähän lähinnä muodollisesti: lukematta ovat n. viimeiset 30 sivua, ja nekin olisin lukenut, jos minun ei olisi ollut pakko juuri sillä hetkellä palauttaa kirjaa kirjastoon kaupungissa, josta olin tuolloin muuttamassa pois. En ole viimeisten sivujen takia viitsinyt hankkia kirjaa käsiini. Olkoon.

2. Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla
Nolottaa ihan tajuttomasti, että tämä on jäänyt kesken. Kesällä 2008 muistaakseni luin ensimmäisen kirjan suunnilleen puoliväliin saakka, mutta siihen sitten syystä tai toisesta tyssäsi. Aion kyllä lukea loppuun.

3. Kalevala
Yritin, mutta en kertakaikkiaan jaksanut tankata nelipolvista trokeeta. Olen kyllä lukenut katkelmia sieltä täältä. Sallalta keksin, että tämä teos jos joku kannattaisi varmaan kuunnella äänikirjana. Ehkä minulla on vielä toivoa.

4. D. H. Lawrence: Lady Chatterleyn rakastaja
En päässyt paljon alkua pitemmälle, vaikutti erittäin tylsältä. Näin vanhemmiten ehkä saattaisin löytää kirjasta jotain. Tai sitten en, ei houkuttele erityisesti palaamaan.

5. Dante: Jumalainen näytelmä
Myönnettäköön, helvetti-osio vielä menetteli, mutta siitä eteenpäin en sitten jaksanut lukea sanaakaan.

6. Mika Waltari: Suuri illusioni
En tiedä, onko Waltarin läpimurtoteos klassikko samalla tavalla kuin Sinuhe, mutta pääsi nyt listalle. Olen lukenut Sinuhen kahdesti ja tykännyt kovasti, mutta näiden muiden Waltarin romaanien kanssa en sitten yleensä etene. Etenkään muihin historiallisiin sepitelmiin en kertakaikkiaan tunnu pääsevän kiinni, mutta myöskään Suuri illusioni ei napannut. Luin yli puolen välin, ja jouduin toteamaan sentimentaaliseksi tuubaksi.

7. Bram Stoker: Dracula
Tässäkin olen jo päässyt hyvänmatkaa yli puolenvälin, mutta sitten tahti hidastui ja lopulta tyssäsi kokonaan. Tarina on ehkä himpun verran liian tuttu ja Stokerin setä vähän liian kova jaarittelemaan. Joskus nuorempana olen tainnut yrittää suomeksikin, yhtä heikoin lopputuloksin. Vaikka siis nuoresta pitäen ja kauan ennen yleisnuorisollisia vampyyribuumeja olen fanittanut vampyyrejä. Joskus voi käydä näinkin.

8. James Joyce: Ulysses
Tai ehkä tähän pitäisi laittaa ensimmäisen suomennoksen mukaan Odysseus. Se jäi ensimmäisen kerran komeasti kesken jo vuonna 2001. Muistaakseni silloin sivulle 82. Nyt olen uuden suomennoksen kanssa jo pidemmällä, mutta keskenjäämisen riski on edelleen aika korkea. En usko, että pakkaan Joycea mukaan Espanjaan, ja jotenkin tuntuu, etten saa sitä kahlattua läpi ennen tammikuun puoltaväliä. Mutta yritys on kyllä kova!

9. Gabriel García Márquez: Sadan vuoden yksinäisyys
Tämä on vähän nolo, mutta kesken on jäänyt jo joskus vuosikausia sitten. Sittemmin aikeissa on ollut lukea kirja espanjaksi, mutta en ole yllättäen saanut aikaiseksi.

10. Shakespeare: Romeo & Julia
Tästä en ole ihan varma, mutta luulisin, että joskus yläasteiässä aloitin tätä, enkä koskaan lukenut loppuun. Voi kyllä olla, että kyseessä on joku toinen Shakespearen näytelmä, mutta en minä varmaan sitäkään lukenut loppuun. En ole muutenkaan järin monta näytelmää lukenut.

Ajattelin ensin, että tällainen lista olisi helppo laatia, mutta eipäs ollutkaan kovin helppo! Esimerkiksi ns. venäläisistä klassikoista olen lukenut loppuun asti kaikki ne, jotka olen ylipäänsä aloittanut (en ole kyllä koskaan aloittanut Tolstoita). Sama juttu myös esimerkiksi Charles Dickensin kanssa. Jane Austenia olen kyllä muistaakseni joskus huonolla menestyksellä yrittänyt, mutta en osaa yhtään enää sanoa, mikä kirja mahtoi olla kyseessä. Jos nyt Jumalaista näytelmää ja Kalevalaa ei lasketa, en taas kelpuuttanut tähän runoutta, koska kuka nyt ylipäänsä lukee runoja kannesta kanteen?

Tässä listaa laadiskellessa ja kaikkea muuta samanaikaisesti touhutessa päiväkin lipsahti tiistaista jo keskiviikon puolelle, mutta julkaisen tämän nyt silti, hähää.

15 kommenttia:

  1. Ihanan rehellinen postaus :) Itse pohdin kyllä nyt tuon Joycen aloittamista, mutta pelottaa, koska onhan se aika järkäle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulisin, että Ulysses on ehkä maailman eniten keskenjäänyt teos (tai no, ehkä Raamattu saattaa voittaa) :D Mutta on se kyllä niin monella tapaa hienokin, että kannattaa sitä ainakin yrittää, ja vaikka aina silloin tällöin palata sen pariin.

      Poista
  2. Heh, tässä on aika monta sellaista, jotka haluaisin joskus lukea mutta jostain syystä epäilyttää kuitenkin tarttua niihin :) Joskus vain niin käy, että vaikka kirjasta hiukan pitäisikin niin joku vain takkuaa. Esim. Kurjat on sellainen, joka varmaan aika monella jää kesken (itse kyllä pidin siitä) kun on kuitenkin yksi maailman pisimmistä tarinoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suvi, Kurjat on minulle yksi hienoimpia kirjoja jonka olen lukenut. Suville rohkaisuksi, että vaikka kirja oli paksu, se ei ollut hitustakaan tylsä ainakaan minusta. Ahmin sen yhden syysloman aikana, hyvä kun maltoin kirjan äärestä edes syömään ja nukkumaan. Siis suosittelen!

      Poista
    2. Täällä myös toinen Kurjien ahmija. Minä luin kylläkin yhteisniteen, joka taisi siis olla lyhennetty versio (reilut 900 sivua muistaakseni). Se imaisi mukaansa!

      Poista
    3. Jep, siis minäkin tosiaan ihan pidin Kurjista, ja teoksen mittakaava huomioon ottaen jätin tosiaan vain ihan lopun lukematta (kun taas pienoisromaanista viimeiset 30 sivua olisi jo aika merkittävä osa). Toisaalta tarina oli jo lukiessa aika tuttu, joten en sitten koskaan vaivautunut hankkimaan kirjaa uudestaan käsiini.

      Poista
    4. Elma Ilona: Juu, siis olen kyllä lukenut Kurjat, ja pidin kyllä siitä tosi paljon. Luultavasti jossain vaiheessa aion lukea sen uudestaan, ties vaikka pääsisi lempikirjojen listalle :) Yksi hienoimmista klassikoista ehdottomasti.

      Viittasin tosiaan vain siihen, että joillekin paksuus voi olla aika iso kynnyskysymys. Joskus itsestäkin tuntuu siltä, että jos hyllyssä on kaksi eripaksuista vaihtoehtoa, niin sitä paksua ei välttämättä tee mieli lukea ensimmmäiseksi. Mutta noin yleisesti ottaen luen melkein kaikenlaisia kirjoja :)

      Poista
  3. Argh, Suuri Illusioni! Luin sen loppuun vain siksi kun olin opponentti, eli oli pakko... et kyllä menettänyt mitään kovin merkittävää mielestäni. Sain siitä ihan turhan Waltarikammon josta en ole toipunut vieläkään. TPA kannattaa ehdottomasti lukea, se on hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä luin siis Suurta Illusionia lukiossa, jolloin olisin varmaan ollut sentimentaaliselle löpinälle ihan oivaa kohderyhmää, mutta ei vaan uponnut. Minun Waltari-suosikkejani ovat Sinuhen lisäksi muuten komisario Palmut :) Myös myöhemmät matkakirjat kiinnostavat, vaikken olekaan saanut niihin tartutuksi.

      Poista
  4. Lisatassasi on muutama oma suuri suosikkini, kuten nyt esimerkiksi tuo TPTA, jonka olen lukenut useaan otteeseen ja myös Sadan vuoden yksinäisyys on yksi lempikirjoistani, jonka olen lukenut pariin kertaan.

    Vau, Madridiin! Toivottavasti saadaan sieltä kuulumisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä pohjantähden alla on tosiaan semmoinen, jonka keskenjääminen nolottaa tosi paljon, koska vielä nautin sen lukemisesta. Sitten se vaan unohtui, enkä ole saanut aikaiseksi aloittaa uudestaan. Muistaakseni Sadan vuoden yksinäisyyden kanssa kävi vähän samoin. Onneksi molemmat sentään löytyvät omasta hyllystä, niin innostuksen iskiessä niihin on helppo palata :)

      Ja juu, tosiaan kesään asti asustelen sitten Madridissa, josta käsin on toki tarkoitus jatkaa bloggailua. Saa nähdä, miten lukemiset muuttuvat, mutta varmasti paikanvaihto jotenkin näkyy täälläkin :)

      Poista
  5. Kiinnostava postaus :D Listaltasi löytyy pari omaa suosikkiani (Kalevala ja Sadan vuoden yksinäisyys), mutta minultakin on kyllä jäänyt aika monta klassikkokirjaa joskus kesken... Ensimmäisenä tulee mieleen Sinuhe, sitä olen aloittanut ainakin kahdesti, mutta en ole ikinä päässyt puoliväliä pidemmälle, vaikka tarina mielenkiintoiselta tuntuikin. Nuorempana luin hirveästi paksuja kirjoja, mutta nykyään ei meinaa kärsivällisyys riittää mihinkään kovin mittavaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moni on muuten sanonut Sinuhesta samaa, mutta minut se taas on vetänyt molemmilla lukukerroilla maailmansa oitis (toisin kuin - kumma kyllä - mikään muu Waltarin historiallinen romaani, jota olen yrittänyt).

      Minulla on vähän kaksijakoinen suhtautuminen tiiliskiviin. Nuorena en kavahtanut lainkaan, nyt alan helposti arpoa, josko sittenkin lukisin jotain ohuempaa :) Tai no, olen minä nyt G. R. R. Martinin tiiliskiviä kahlannut: ihan päätöntä, että on lukenut melkein viisisataa sivua, eikä ole vielä puolessavälissäkään :D

      Poista
  6. Minä olen näistä lukenut Sadan vuoden yksinäisyyden ihan alusta loppuun. En nyt tiedä kannattiko, sillä kovin ei napannut.

    Minulla jää hyvin harvoin kirjat kesken, mutta kynnys tarttua klassikoihin on korkea, sillä olen usein joutunut sitten väkisin lukemaan jotain mielestäni täyttä kuraa olevaa kirjaa. Esim Kotiopettajattaren romaani......... tsissus. Austeneista olen pitänyt, mutta en kaikista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa, että klassikotkin jakavat täällä mielipiteitä :) Tässä välissä voin siis tunnustaa, että esimerkiksi (loppuun asti kyllä lukemani) Rouva Bovary oli minusta todella tylsä ja muutenkin ärsyttävä kirja :D Ja Jane Austeniin en ole oikein uskaltanut tarttuakaan, samoin Dickensiä pidän ennakkoonkin pitkäveteisenä.

      Nykyään jätän kyllä kirjoja kesken aika surutta, tai ainakin odottamaan joskus mahdollisesti koittavaa parempaa hetkeä.

      Poista