17. päivä: Favourite quote from your favourite book

Eduskuntavaalit ja niihin liittyneet toimet, kuten vaalipullan syöminen ja vaalivalvojaisten seuraaminen sekoittivat pakan tämän viikonlopun osalta totaalisesti, enkä ehtinytkään saattaa itseäni ajan tasalle tässä haasteessa. Tässä yhteydessä sen enempää vaalitulosta puimatta siirryn täten 17. päivän haasteeseen.

Ketään ei varmaan ihmetytä, etten tosiaan osaa valikoida lempisitaattia lempikirjastani. Minulla ei ole hajuakaan, mikä lempikirjani mahtaa edes olla, joten valitsin muutamia hyviä sitaatteja eräiltä suosikkikirjailijoiltani. Noin yleensä en mitenkään kerää sitaatteja esim. mihinkään vihkoon, ja seuraavistakin sitaateista useimmista jouduin tietenkin oikean asun tarkistamaan googlailemalla tai goodreadsista. Suosikkisitaattini ovat yleisesti ottaen peräisin muutamilta kirjailijoilta (on monia hyviä kirjailijoita, jotka kirjoittavat hyviä kirjoja, mutta eivät osaa erityisen hyvin kiteyttää, joten he eivät ole edustettuina), tässä esimerkkejä:

Kurt Vonnegut:
"I tell you, we are here on Earth to fart around, and don't let anybody tell you different." (A Man Without a Country).

"If you can do no good, at least do no harm." (Slapstick)

Tove Jansson:
"On niitä jotka jäävät ja toisia jotka lähtevät, niin on ollut aina. Kukin saa valita itse, mutta on valittava ajoissa, eikä koskaan saa antaa periksi." (Muumilaakson marraskuu)

"För en filosof är det alldeles detsamma om han lever eller dör, men efter denhär förkylningen är det mycket osäkert hur set ska gå med mig" (Komenten kommer, mahdollisesti ainoa sitaatti, joka on jäänyt mieleeni ruotsiksi, siksi se on tässäkin mukana)

Charles Bukowski:
"That's the problem with drinking, I thought, as I poured myself a drink. If something bad happens you drink in an attempt to forget; if something good happens you drink in order to celebrate; and if nothing happens you drink to make something happen." (Women)

Augusten Burroughs:
"I myself am made entirely of flaws, stitched together with good intentions." (Magical Thinking)

"I am prone to envy. It is one of my three default emotions, the others being greed and rage. I have also experienced compassion and generosity, but only fleetingly and usually while drunk, so I have little memory." (samasta)

Laitetaanpa vielä bonukseksi pari suosikkilainaustani Lewis Carrollilta:
"'Begin at the Beginning', the King said gravely, 'and go on till you come to the end: then stop'" (Alice in Wonderland)

"If you don't know where you are going, any road will get you there."

16. päivä: Favourite female character

Nythän on jo oikeasti 17. päivä, mutta mennäänpä kuitenkin järjestyksessä. Eilen en nimittäin ehtinyt ollenkaan kirjoittamaan, punttisalilla rehkintä, inventaario töissä ja lopulta El Clásicon katsastaminen Hakis pubissa veivät koko lauantain (työajoista ja muusta johtuen tuntuu, että minulla viikonloput ovat aina kaikkein työllistetyintä ja kiireisintä aikaa, kun taas alkuviikosta on yleensä mukavan leppoisaa).

Osasyy tietysti tähän välttelyyn oli se, etten oikein keksinyt mieluisia naiskaraktäärejä. Kirjallisuuden kaanoniin päässeissä klassikoissa naiset tuntuvat olevan parhaimmillaankin vain somia statisteja, tai sitten ihan käsittämättömiä hahmoja ilman mitään varsinaisia ominaisuuksia (esim. Mika Waltarilla usein). Sitten taas itsetarkoituksellisen "vahvat" ja "rohkeat" naishahmot ovat usein ärsyttäviä tai epäuskottavia: en erityisesti pidä Lisbeth Salanderista sen enempää kuin Lucie Lilliehjelmistäkään (nämä siis Millennium-trilogiassa ja Westön Missä kuljimme kerran sekä hiukan myös Älä käy yöhön yksin -romaaneissa). Ronja Ryövärintyttärestä kyllä pidän. Sitten taas L. M. Montgomeryn ja Alcottin tapaisten kirjailijoiden tyttökirjoista sankarittarineen en myöskään ole oikein koskaan innostunut.

Jotain mainitakseni kuitenkin keksin seuraavia: Hermione Granger Harry Pottereista (koska kirjasivistys on pop), puolikuvitteellinen Pirkko Saisio trilogiasta Pienin yhteinen jaettava, Vastavalo ja Punainen erokirja, samoin omaelämäkerrallinen Marjane Satrapi Persepolis-sarjakuva-albumeista.

Keksin varmaan koko joukon muita heti kun painan julkaisu-nappia, mutta nyt mennään näillä. Seuraavaan postaukseen toivottavasti tulee taas kuvitustakin, mutta sitä ennen käyn mm. äänestämässä.

15. päivä: Favourite male character

Voinko taas vastata Augusten Burroughs? Augustenhan on toki oikea ihminen ja hänen kirjansa ensimmäistä lukuunottamatta omaelämäkerrallisia, joten hän ei ehkä varsinaisesti ole kirjallisuuden hahmo. Karaktääriä Augustenilla on kyllä senkin edestä, minusta.

Yritän nyt hetken ottaa tämän homman tosissani (jopas jotakin). Minulla on, kuten olen aiemminkin todennut, kerrassaan kehno juonimuisti, eivätkä kirjojen ehkä keskeisetkään hahmot välttämättä jää pyörimään mielessäni sen jälkeen kun olen kirjan kannet sulkenut. Monissa suosikkikirjoissani on toinen toistaan inohottavampia hahmoja, jotka, vaikka ehkä taitavasti kirjoitettuja, eivät kuitenkaan ole mitenkään määriteltävissä sanalla "favourite". Lisäksi joidenkin suosikkihahmojeni mieheys tai naiseus on vähintäänkin hankalasti määriteltävissä. Kumpaahan sukupuolta edustavat esimerkiksi mainiot Kissa Matroskin ja Musti? Näin ollen en nyt Augustenin lisäksi osaa nimetä ketään itsestäänselvää voittajaa, mutta joitakin minua miellyttäviä mieshahmoja voisin nyt kanssanne jakaa.

Ensimmäisten joukosta tulee mieleeni Kurt Vonnegutin teoksissa taajaan seikkaileva, epäonnistunut tieteiskirjailija Kilgore Trout, kirjailijan jonkinlainen alter ego, joka on varmaan erityisesti jäänyt mieleeni siksi, että hän esiintyy Vonnegutin kirjoissa niin taajaan. Ja toki etenkin siksi, että Vonnegutin kirjat ovat mainioita (tai olivat ainakin silloin  vuosina 1998-2002 jolloin luin ehkä kaikki ne).

Seuraavaksi sain päähäni seuraavat: Mark Renton Trainspottingista, Heathcliff Humisevasta harjusta ja Severus Snape Pottereista. Sitten äkkiä tajusin, että näitä kolmea yhdistää se, että kaikki A) esiintyvät kirjoissa joista on tehty elokuva, joissa B) heitä esittävät eräät lempinäyttelijäni. Joten en tiedä, pidänkö näistä hahmoista vain noiden roolisuoritusten takia. No, en ehkä pelkästään, mutta minulla on sellainen tunne, että jotain tekoa näillä asioilla on keskenään. Onpa noloa.

14. päivä: Favourite book of your favourite writer

Eilinen kikkailuni uhkaa kostautua nyt, kun pitäisi valita suosikkikirjailijani suosikkiteos: enhän minä ole edes ehtinyt vielä lukea niitä kaikkia! Mutta lyhyestä virsi kaunis ja sillai: suosikkini Augusten Burroughsin teoksista on ainakin toistaiseksi Maagista ajattelua.

Ettei tämä nyt ihan tyssäisi tähän, kerron vielä muutamia muita eilen listaamieni suokkarikirjailijoiden suokkarikirjojani, tähän tapaan näin: Saarikoskelta ehkä Aika Prahassa (tai sitten ehkä Kirje vaimolleni, tai Asiaa tai ei). Tove Janssonilta jo aiemmin mainittujen suosikkimuumien lisäksi ehkä Kunniallinen petkuttaja (tai ehkä sittenkin Kesäkirja). Kurt Vonnegutilta, apua, no vaikka Teurastamo 5 (ja Man Without a Country! Ja Breakfast of Champions!), Irvine Welshiltä Trainspotting, Anni Sumarilta varmaan Junanäytelmä. Eilen unohtui mainita Pirkko Saisio, jolta etenkin Pienin yhteinen jaettava ja Punainen erokirja on ihan mahtavia (Saisio-innostukseni vähän lopahti näihin viimeisiin, Tunnottomuus Voimattomuus tjsp romaaneihin, en saanut niistä oikein otetta). Paul Austerilta tykkään ehkä eniten The Brooklyn Folliesista ja Kapuscinskilta lempparini on varmaan Eebenpuu. Mukasta, Nummesta ja Bukowskista en millään osaa päättää. Semmottis. Kohta iskee kyllä jonkinlainen haasteväsymys, puuh.

13. päivä: Your favourite writer

Jahas, sitten kysytäänkin lempikirjailijaa, ei se helppo ole tämäkään. Alkajaisiksi palaan taas menneisyyteen ja kerron, että silloin nuorempana varsinkin minulla oli hieman taipumusta järjestelmälliseen fanitukseen: jos luin joltain kirjailijalta jonkun kirjan, josta oikein pidin, luin yleensä likipitäin oitis kaiken muunkin, mitä sain samalta kirjailijalta käsiini. Tai no, tottapuhuen hieman samaa taipumusta minussa on kyllä vieläkin (palataan siihen ihan kohta).

Kirjailijoita, joita olen (yli 13-vuotiaana) fanittanut ja joilta olen järjestelmällisesti lähes kaiken lukenut ovat esimerkiksi seuraavat: Pentti Saarikoski (etenkin kaiken proosan, mutta runoudestakin merkittäviä osia), Tove Jansson, Kurt Vonnegut, Irvine Welsh (viimeisimpiin teoksiin asti), Anni Sumari, Timo K. Mukka ja Charles Bukowski. Hiukan tuoreempia fanitettavia on esim. Markus Nummi. Samoin Paul Austerin tuotantoa olen lukenut aika laajalti ja tietokirjapuolelta taas esim. Ryszard Kapuscinski on aika ylittämätön.

Yllämainitusta joukosta (tai muutenkaan) on minun tietenkin ihan kertakaikkiaan mahdotonta valita yhtä kaikkien aikojen suosikkia, joten kerronkin teille tämän hetken lempikirjailijani. Niille, jotka jaarituksiani yhtään seuraavat, ei varmaankaan tule yllätyksenä, että valinta osuus Augusten Burroughsiin. Ihanaan, neuroottiseen Augusteniin! Running with Scissors ei vielä kolahtanut ihan täysillä, mutta Maagisen ajattelun lukeminen jo vain saikin minut etsimään käsiini Augustenin kirjoja oikein isommalla kauhalla.

12. päivä: A book you used to love but don’t anymore

Koska tässä ei nyt vielä ihan hirmuisen monta vuotta ole plakkarissa, en ole ehtinyt vielä useita kertoja muuttaa mieltäni kirjoista (aion kyllä, älkää siis huoliko). Joudun siis vastaamaan taas varmaan jollain lapsuus- tai nuoruusaikain suosikilla. Muistaakseni toisaalla tämän saman haasteen piirissä ovat jo aiemmin esille nousseet David Eddingsin fantsukirjat, joten suuntaanpa sinne siis minäkin.

Osapuilleen 11-vuotiaana minä suorastaan rakastin Belgarionin ja Mallorean taruja ja luin ne varmaan useampaan kertaan vuoden tai parin sisään (aikajana on minulle vähän epäselvä, mutta Wikipedian mukaan Mallorean tarun viimeiset suomennokset tulivat 1995, jolloin olin 12, ja muistan lukeneeni ne aikalailla tuoreeltaan). Yrittelin muistaakseni näiden jälkeen vielä lukea jotain Eddingsin muita virityksiä, mutta kiinnostus fantasiaan taisi lopahtaa viimeistään samoihin aikoihin kun löysin punk-musiikin ja keskikaljan, ja vaikka sittemmin olenkin lukenut esimerkiksi Potterit, en usko, että jaksaisin enää Eddingsin teelmistä kiinnostua. (Kaljasta ja punk-musiikista olen sen sijaan hieman kiinnostunut edelleen.)

Kuvituksena täältä lainaamani kartta Belgarionin tarusta. Yritin tuota syynäillä ja huomasin, etten kyllä muista noista tarinoista enää juuri yhtikäs mitään. Onkohan fantsukarttojen piirtely enää nykyään yhtään suosittua? Ei kai, kaikki varhaisnuorislaiset vaan piirtää jotain mangaa.

11. päivä: A book you hated

Yhdennenkintoista päivän haasteeseen keksisin varmaan useammankin vastauksen (vaikka tuo hate onkin taas niin kovin jyrkkä ilmaus), sillä olen kyllä lukenut aimo kasan kirjoja, joista en lainkaan pitänyt. Tänään kuitenkin vastaan kirjalla, joka on jäänyt mieleeni ainoastaan siitä syystä, että inhosin sitä niin kovin.

Vihaamani kirja on Salman Rushdien Maa hänen jalkojensa alla (The Ground Beneath Her Feet). Eräs ystäväni piti kirjasta kovasti ja suositteli sitä minulle, joten tartuin teokseen. Tämä kaikki tapahtui ehkä vuonna 2001 tai 2002, joten muistikuvani kyseisestä teelmästä ovat nyttemmin jo erittäin hämärät. En itseasiassa muista yhtään, mitä siinä tapahtuu. Sen sijaan muistan kyllä, että inhosin kirjaa alusta alkaen, siinä oli ärsyttäviä hahmoja ja typeriä juonenkäänteitä, mutta jostain syystä luin sen kuitenkin loppuun.

Sen jälkeen vannoin, etten koske yhteenkään Rushdien kirjaan enää koskaan. Enkä koskenutkaan, kunnes viime vuonna luin Rushdien kirjoittaman Nicaraguan matkakirjan Jaguaarin hymy. Siitä jossain määrin pidin, joten hankin käsiini miehen ylistetyimmän kirjan Midnight's Children (Keskiyön lapset), joka on tavan Booker-palkinnon lisäksi voittanut "kaikkien aikojen Bookerin" (Best of the Bookers). Ajattelin yrittää lukea sen 10 klassikon haasteeseen, mutta pidätän itselläni oikeuden jättää kesken, jos kirja on läheskään yhtä kauhea kuin Maa hänen jalkojensa alla.

Kuva Wikipedian artikkelista, en voinut ottaa kuvaa itse, koska minulla ei todellakaan ole tätä kirjaa hyllyssä.

Augusten Burroughs: Possible Side Effects

Helmi-maaliskuun vaihteessa lainasin ja luin Augusten Burroughsin Maagista ajattelua. Innostuin kirjasta välittömästi ja vielä enemmän kuin aiemmin lukemastani Running with Scissorsista (joka sekin kyllä on hyvä). Ryhdyin suorastaan Augustenin faniksi ja parin viikon kuluttua tilasinkin bookdepositorysta Possible Side Effectsin. (Muutama päivä sitten lainasin muuten kirjastosta myös Burroughsin kirjan Kuivilla, mutta yritän nyt lukea tässä välissä jotain muuta, ennen kuin taas päästän itseni palaamaan Augustenin pariin. Tunne siitä, että minulla on hallussa ja lukematta potentiaalisesti mahtava kirja on kyllä aina kutkuttava. Katsotaan nyt kauan maltan vastustaa kirjan seireeninkutsua. No, mutta asiaan nyt.)

Maagisen ajattelun tavoin Possible Side Effects koostuu verrattain lyhyistä, omaelämäkerrallisista tarinoista. Tarinoissa eri-ikäinen Augusten (tarinoiden aikahaarukka ulottuu Augustenin pimeästä lapsuudesta aivan lähelle nykyhetkeä) joutuu omituisiin pälkähiin, viettää aikaa kummallisten sukulaistensa kanssa, juo itseään tärviölle, käy epäonnistuneilla deiteillä ja pohtii omia omalaatuisuuksiaan ja neuroosejaan. Edeltäjänsä tavoin Possible Side Effects on hupaisa, mutta välillä hyvin synkällä, joskin virkistävällä tavalla. Kirjassa esiin pääsevät aiheet (esim. alkoholismi, mielisairaudet, epäonnnistuneet sukulaissuhteet) ja niiden melko ronski käsittely voivat ehkä olla herkimmille liikaa. Onneksi minä en niihin herkimpiin kuulu, joten voin nautiskella Burroughsin kirjoista täysin palkein.

Maagiseen ajatteluun verrattuna Possible Side Effectsin kertomuksista suurempi osa käsitteli Augustenin lapsuutta, nuoruutta ja raitistumista edeltävää aikaa, kun taas vähemmän saimme nauttia nykyhetkeen liittyvistä terävistä huomioista. Possible Side Effects ei myöskään ollut ihan yhtä hauska. Näin ollen minusta Maagista ajattelua oli hitusen parempi, mutta olen varma, että tulen palaamaan myös Possible Side Effectsin pariin tulevaisuudessakin. Sitä ennen kuitenkin luen tuon Kuivilla, ja varmaan tilaan kolmannenkin tarinakokoelman You Better Not Cry: Stories for Christmas (mutta voiko tuonnimistä kirjaa lukea keskellä kevättä?).

10. päivä: Favourite classic book

Valinnanvaikeudet jatkuvat lemppariklassikon parissa. Koska en ole kovin hyvä tekemään päätöksiä (no tämä nyt ei varmasti tule yllätyksenä kellekään, joka on lukenut näitä minun juttujani yli kaksi kertaa), helpotin hommaa valitsemalla kaksi klassikkoa, yhden kotimaisen ja yhden ulkomaisen. Ainakin minusta seuravat kirjat ovat eittämättä klassikkoja, ja pidän kummastakin.
Kansainvälisestä osastosta valitsin Harper Leen ainoaksi teokseksi jääneen Kuin surmaisi satakielen. Jonain toisena päivänä valinta olisi voinut kohdistua toisaalle, tänään mennään tällä. Luin kirjan muistaakseni vasta vuosi tai pari sitten (ostettuani kirjan pokkariversion jo pari vuotta aiemmin), ja se teki minuun kyllä vaikutuksen: kirjan aihe on koskettava ja ehkä iäti ajankohtainen, minkä lisäksi tarina on kerrassaan loisteliaasti kerrottu. Jonkinlaisena projektina ajatuksen tasolla on ollut lukea tämä jossain vaiheessa myös englanniksi.

Kotimaisista päädyin Sinuheen, siitä kun satun pitämään. On oikeastaan aika mielenkiintoista, että pidän Sinuhesta niinkin paljon kuin pidän, sillä monien muiden Waltarin kirjojen parissa en ole päässyt puusta pitkään. Itseasiassa Sinuhen lisäksi kokonaan olen saanut luetuksi vain jotain pienoisromaaneja, Appelsiininsiemenen ja Komisario Palmuja, kesken olen jättänyt muita historiallisia romaaneja Johannes Angeloksesta Mikael Karvajalkaan, enkä koskaan saanut loppuun Suurta Illusioniakaan. Mutta Sinuhen olen lukenut kahdesti, ja varmaan tulen lukemaan joskus kolmannenkin kerran. Tarina sai mukaansa ensikokeilulla, ja vietinkin yhden syksyisen viikonlopun vuonna 2002 juoden teetä, neuloen villasukkaa ja lukien Sinuhea (minä tosiaan välillä luen ja neulon samaan aikaan), uppoutuen Sinuhen ja Kaptahin seikkailuihin niin, etten paljon muuta tainnut silloin tehdäkään.

Yhdeksäs päivä: A book you thought you wouldn’t like but ended up loving

Ja taas jatketaan. Tässä yhdeksännessä päivässä on semmoinen hyvä puoli, että kerrankin tehtävänanto on melko yksinkertainen, ei siis tarvitse ehkä niin paljon vatvoa. Vatvon silti vähän: siis kirja, jota lopulta rakastaa? Pidän kirjoista, mutta harvaa kirjaa kyllä varsinaisesti rakastan. Kyseisenlaiset ylisanat kun eivät tämän suomalaisen suuhun istu, taidan siis tänään kirjoittaa kirjasta, josta luulin, etten pitäisi, mutta joka ei sitten ollutkaan ihan paska. Semmoisikaan kirjoja ei ole kauhean paljoa, nimittäin jos luulen, etten pitäisi jostain kirjasta, en yksinkertaisesti lue sitä kirjaa. Ja tietenkin jotkut aika huonotkin kirjat ovat minulle jonkinlainen guilty pleasure, mutta niistä sitten yleensä tietääkin, mitä on odotettavissa. Vastaan siis tähän ensimmäisellä, joka tulee mieleen.

Oikeasti kuvassa pitäisi olla ensimmäinen Harry Potter (olisikohan se sitten Philosopher's Stone?), mutta siihen pääsi nyt ainoa omistamani, viime kesänä alekorista poimittu Potter. Olin Potter-villityksen alkaessa täysin mielenkiinnoton koko sarjaa kohtaan. Ikävuosina 10-15 luin nimittäin kasapäin fantasiaa, kunnes totaalisesti kyllästyin ja menetin muutamaksi vuodeksi kiinnostukseni mihinkään, joka liippasi läheltäkään kyseistä lajityyppiä. Kaverini kuitenkin ehkäpä tuossa vuonna 2002 lainasi minulle ensimmäisen Potterin englanniksi, ja tuumin, että kaipa sen voi lukea, että ainakin tietää sitten, mitä halveksuu. No, pienistä puutteistaan huolimatta kirja tempaisi mukaansa, ja ennen pitkää tulin lukeneeksi kaikki Potterit, elokuvistakin olen tainnut nähdä ainakin melkein jokaisen. Ihan intomieliseksi faniksi en kuitenkaan pamahtanut, osaa kirjoista en ole lukenut edes kahta kertaa.

Anekdoottina vielä kerrottakoon, että ensimmäisen ja toisen osan olen lukenut englanniksi ja espanjaksi, loput vain englanniksi. Jaana Kapari-Jatan kehuttuihin suomennoksiin en ole tullut tarttuneeksi.