10. päivä: Favourite classic book

Valinnanvaikeudet jatkuvat lemppariklassikon parissa. Koska en ole kovin hyvä tekemään päätöksiä (no tämä nyt ei varmasti tule yllätyksenä kellekään, joka on lukenut näitä minun juttujani yli kaksi kertaa), helpotin hommaa valitsemalla kaksi klassikkoa, yhden kotimaisen ja yhden ulkomaisen. Ainakin minusta seuravat kirjat ovat eittämättä klassikkoja, ja pidän kummastakin.
Kansainvälisestä osastosta valitsin Harper Leen ainoaksi teokseksi jääneen Kuin surmaisi satakielen. Jonain toisena päivänä valinta olisi voinut kohdistua toisaalle, tänään mennään tällä. Luin kirjan muistaakseni vasta vuosi tai pari sitten (ostettuani kirjan pokkariversion jo pari vuotta aiemmin), ja se teki minuun kyllä vaikutuksen: kirjan aihe on koskettava ja ehkä iäti ajankohtainen, minkä lisäksi tarina on kerrassaan loisteliaasti kerrottu. Jonkinlaisena projektina ajatuksen tasolla on ollut lukea tämä jossain vaiheessa myös englanniksi.

Kotimaisista päädyin Sinuheen, siitä kun satun pitämään. On oikeastaan aika mielenkiintoista, että pidän Sinuhesta niinkin paljon kuin pidän, sillä monien muiden Waltarin kirjojen parissa en ole päässyt puusta pitkään. Itseasiassa Sinuhen lisäksi kokonaan olen saanut luetuksi vain jotain pienoisromaaneja, Appelsiininsiemenen ja Komisario Palmuja, kesken olen jättänyt muita historiallisia romaaneja Johannes Angeloksesta Mikael Karvajalkaan, enkä koskaan saanut loppuun Suurta Illusioniakaan. Mutta Sinuhen olen lukenut kahdesti, ja varmaan tulen lukemaan joskus kolmannenkin kerran. Tarina sai mukaansa ensikokeilulla, ja vietinkin yhden syksyisen viikonlopun vuonna 2002 juoden teetä, neuloen villasukkaa ja lukien Sinuhea (minä tosiaan välillä luen ja neulon samaan aikaan), uppoutuen Sinuhen ja Kaptahin seikkailuihin niin, etten paljon muuta tainnut silloin tehdäkään.