perjantai 1. huhtikuuta 2011

Kirjahyllyni on taas saanut täytettä

Vaikka olen visusti päättänyt pidättäytyä ylettömistä kirjahankinnoista (krhm), eksyin puolivahingossa viime viikolla Kallion kirjaston poistopäivään: kirjoja eurolla! No, onnistuin hillitsemään itseäni ja ostin vain neljä kirjaa, ja niistäkin kaksi oli jo aiemmin luettu ja hyväksi, omistamiskelpoiseksi havaittu. Samaisella viikolla laitoin epähuomiossa myös tilauksen bookdepository.co.uk:hon (kirotut nettikaupat ja kirottu tilaamisen helppous!). Kirjat tupsahtivat postiluukusta eilen, ja koska olen muutenkin prokrastinoinut antaumuksella esseenkirjoittamisen sijaan, päätin esitellä uusimmat kirjahyllyntäytteeni myös täällä.


Kuvassa alhaalta ylös.
Kirjaston poistoista:
Arto Luukkanen: Muutosten Venäjä (kielen opiskelu sai minut tajuamaan, että tiedän huomattavan vähän itänaapuristamme, ja se puutehan on korjattava!).
Adam Hochschild: Kuningas Leopoldin haamu (tätä vasta kehuskelinkin, enkä voinut jättää ostamatta, vaikka kansi repsottaakin).
Kjell Westö: Missä kuljimme kerran (hyvä kirja, minusta parempi kuin tämä tuoreempi, Älä käy yöhön yksin. Aion varmaan jossain välissä lukea uudelleen).
Arne Nevanlinna: Marie (kiinnostanut pitempään, ajattelin kokeilla).

Bookdepositorysta:
Augusten Burroughs: Possible Side Effects (viimeistään Maagisen ajattelun myötä olen ryhtynyt Augusten Burroughsin fanitytöksi ja aion lukea ainakin kaikki tämän tarinakokoelmat).
Linda Grant: The Clothes on Their Backs (Eeva kirjoitti tästä, kiinnostuin, vahingossa tilasin kun ei kirjastosta löytynyt).

Ensimmäisenä uutukaisista ajattelin lukea Possible Side Effectsin, mutta ensin täytyy tosiaan laatia se essee.

2 kommenttia:

  1. Marie on hieno, kannattaa laittaa kirjapinon yläpäähän :)

    VastaaPoista
  2. Olenkin kuullut Mariesta paljon kehuja ja kirjan aihekin on mielenkiintoinen. Yritän siis saada sen lukuun pikapuoliin :)

    VastaaPoista