Raymond Chandlerin Syvä uni nimittäin muutti mielipiteeni dekkareista. Luin lapsena ja nuorena jonkun verran Agatha Christien kirjoja, mutta en muuten ollut koskaan varsinaisesti kiinnostunut dekkareista (tuomitsin ne lukematta tylsiksi tai typeriksi), enkä vuosiin lukenutkaan ollenkaan dekkareita tai jännäreitä.
En ole ihan sataprosenttisen varma, että juuri Syvä uni oli ensimmäinen pitkän tauon jälkeen lukemani dekkari, mutta ainakin se oli ensimmäinen, josta muistan oikein pitäneeni. Luin kirjan ehkä vuonna 2007 tai 2008. Nyttemmin melko runsaasti dekkareita luettuani voin toki todeta, että Syvä uni on erinomainen lajityyppinsä edustaja, eivätkä kaikki dekkarit tosiaan ole kaksisia. Mutta, mikä tärkeintä, kirja avasi silmät huomaamaan, että myös rikoskirjallisuuden parista voi löytyä hyvää tai mielenkiintoista luettavaa, eikä minun täten ole aihetta väheksyä tätäkään lajityyppiä. (Tyydyn siis vastaisuudessa ilmeisesti enää väheksymään romanttista soopaa ja suurinta osaa historiallisista romaaneista. Edistystä.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti