Nythän tämä meni taas ihan mahdottomaksi. Minä kun pystyn lukiessani samastumaan melkein minkälaiseen henkilöhahmoon vain. Esimerkiksi Augusten Burroughsiin, vaikka itse en melko varmasti ole sen enempää mies, homoseksuaali, new yorkilainen, kirjailija, entinen mainosmies kuin alkoholistikaan. Minulle ei edes ollut yhtään traumaattinen lapsuus, ja silti miehen kirjoja lukiessa tekee mieli hihkua, että täsmälleen! I know! My thoughts exactly! Samastuin kovasti myös Kyllikki Villaan lukiessani hänen matkapäiväkirjojaan, vaikka en tosiaan olekaan seitsemänkymppinen kääntäjä matkalla rahtilaivalla Chileen. Myös Pirkko Saision puolittain omaelämäkerralliseen Pirkkoon olen samastunut, ja siihen jo aiemminkin mainittuun Mark Rentoniin. Ronja Ryövärintyttäreen samastumisesta ehdinkin jo mainita aiemmin (en tosin varmaan enää samastu häneen, mutta lapsena kyllä rymysin pusikoissa kuvitellen olevani Ronja).
Toisinaan taas ilmeisemmät, ehkä suunnilleen minun ikääni, sukupuoltani ja kenties vielä koulutustaustaani vastaavat hahmot eivät herätä mitään samastumisen tunteita (esim. Pulkkisen Tottan Anna oli tällainen hahmo). En kuitenkaan ole sitä mieltä, että hyvän kirjan hahmojen pitäisi edes olla erityisen samastettavia. Pidän esimerkiksi aika paljon Paul Austerin kirjoista, enkä ole varmaan samastunut yhteenkään hänen hahmoonsa ikinä.
Tulipa tästä nyt kerrassaan puolittainen vastaus. En nyt kyllä jaksa yrittää parempaakaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti