Kirja kertoo, nimensä mukaisesti, kuubalaisten serkusten Noran ja Alician tarinan (alkukielellä kirja on muuten ilmestynyt nimillä Ghost Heart ja Broken Paradise). Alussa kuubalaiseen yläluokkaan kuuluvat tytöt ovat nuoria ja huolettomia. Päivät täyttyvät luostarikoulun oppitunneista, kävelyistä Havannassa, leikeistä, sukulaisista, uimaretkistä ja hassuista päähänpistoista. Taustalla, aikuisten puheissa häilyy Batistan diktatuuri ja yhteiskunnallinen levottomuus, joka lopulta kärjistyykin Castroon ja vallankumoukseen. Vallankumous erottaa serkukset ja parhaat ystävät toisistaan, sillä Noran perhe hakee ja saa viisumit Yhdysvaltoihin. Tästä eteenpäin tarinaa seurataan Noran näkökulmasta, vain Alician kirjeiden välityksellä saamme kuulla tapahtumista Kuubassa.
Samartin onnistuu kirjassa varsin hyvin käsittelemään laajoja ja hankalia teemoja: Kuuban vallankumousta seurauksineen, kotimaan jättämistä ja siirtolaisen sopeutumista uuteen maahaan, rakkaiden menettämistä, menetyksen pelkoa ja siihen tottumista, lopulta myös paluuta taaksejääneeseen kotimaahan. Romaanissa myös vallankumouksen puolustajille ja heidän motiiveilleen annetaan hieman tilaa, mistä olinkin positiivisesti yllättynyt (minulla saattaa olla hieman kärjistynyt mielikuva amerikankuubalaisista ja heidän asenteistaan). Latinalaisen Amerikan historiaa melko lailla opiskelleena ja muutaman kuubalaisenkin kanssa aiheesta keskustelleena minulla on jonkinlainen aavistus siitä, miten hankalia ja kiistanalaisia aiheita Kuuban vallankumous, Castro, kuubalainen sosialismi ja Yhdysvaltain sekaantuminen asioihin ylipäänsä ovat. Siihen nähden Samartin onnistuu kirjoittamaan aiheesta varsin maltillisesti.
Kirjan henkilöhahmot ovat ihan uskottavia ja ylipäänsä Samartin kirjoittaa taitavasti. En tosin jostain syystä erityisesti kiintynyt kumpaakaan päähenkilöön (eritoten kertoja-Nora ärsytti minua). Lisäksi loppuratkaisu oli minusta vähän turhan pitkitetty ja omituinen, joskin ymmärrän kyllä, että tämän tyyppisessä kirjassa "pitää" olla jollain tavalla onnellinen loppu. Outoa kyllä, kirjan luettuani haluan entistä enemmän matkustaa Kuubaan.
Kiitos linkityksestä. Minullekin tuli lukemisen jälkeen halu matkustaa Kuubaan. Minusta on myös surullista, kun Samartin kertoi haluavansa myös mennä sinne, muttei ole koskaan aikuisena käynyt siellä eikä voi vielä matkustaa sinne.
VastaaPoistaMinusta teoksessa näkyi kirjailijan haavoittuvaisuus. Kirja kosketti, mutta silti en ole silti vieläkään lukenut Samartinin toista suomennettua teosta, sillä olen ymmärtänyt sen olevan enemmän uskonnollinen.
Aivan samaa mieltä siitä lopusta. Minusta kirja oli toimiva muuten, mutta se lopun merimatka oli kyllä liikaa. Vein Samartinin toisen teoksen kirjastoon, sillä en nyt vain innostunut. Ehkä myöhemmin sitten. Mulla on joskus ollut kuubalainen opiskelija, musta oli jotenkin tosi eksoottista, että joku tulee Kuubasta Suomeen.
VastaaPoistaKun itse ihmettelin sitä loppua, niin minulle sanottiin että se oli juuri sitä maagista realismia. Minusta se silti latisti muuten itselleni todella mahtavaa lukukokemusta.
VastaaPoistaKiitos kivoista ja keskustelevista kommenteista Hanna ja Mari A. Harmi kun olin reissussa enkä ehtinyt tuoreeltaan osallistumaan. Lopusta taidetaan olla samaa mieltä kaikki :) Minä ihan tykkäsin niistä "maagisista elementeistä" noin muuten (siis Beban santeria-menot esim.), mutta se loppu kyllä jotenkin minusta tosiaan ampui yli.
VastaaPoistaEn taida minäkään pitää toisen, tai siis ensimmäisen suomennoksen kanssa kiirettä. Samartiniltahan on tullut kolme kirjaa, viimeisestä eli Vigilistä en kyllä tiedä juuri mitään.
Minullakaan ei ole mitään tietoa tuosta Vigilistä, mutta odotan silti sen suomennosta. Ehkä luen sen ensin ja viimeisenä Peregrinon.
VastaaPoistaKävinkin goodreadsissa lukemassa muutamia arvioita Vigilistä ja kiinnostuin kyllä, harmi ettei sitä näytä löytyvän englanniksi kirjastosta (yritän taas vähentää kirjaostoksiani). Odotteluksi siis menee ehkä.
VastaaPoista