maanantai 4. huhtikuuta 2011

Rebecca Stott: Korallivaras

Korallivarkaasta kirjoittaminen meinasi haastetouhujen tuoksinassa unohtua kokonaan. Kuten mainitsinkin, luin kirjan heti Kutistuvan turskan jälkeen, osittain sen kanssa päällekkäinkin. Tämä ei ollut mitenkään tietoinen valinta, mutta oikein sopiva päällekkäisyys se kyllä oli! Korallivaras siis sijoittuu aikaan ja tapahtumiin, jolloin Darwin ei ollut vielä julkaissut käänteentekevää kirjaansa, mutta monet tiedemiehet olivat jo kehitelleet samansuuntaisia, traditionalistien piirissä kovaa vastustusta aiheuttaneita teorioita maailman iästä ja eliöiden muuttumisesta (esim. herra Lamarck, joka on tietenkin nykyään kuuluisa lähinnä väärässäolemisestaan).

Korallivarkaan päähenkilö on edinburghilaispoika Daniel Connor, joka matkustaa vuonna 1815 Pariisiin työskennelläkseen kuulun professori Cuvierin apuna Jardin des Plantesissa, luokitellen maailman eläimiä Cuvierin suurta tieteellistä projektia varten. Napoleonin sotien jälkeinen Pariisi on tuon ajan tieteellinen keskus, täynnä innokkaita opiskelijoita, toistaiseksi vielä vaientamattomia toisinajattelijoita ja sotien yhteydessä ryövättyjä luonnonhistoriallisia aarteita. Päähenkilömme onkin suorastaan innosta pinkeänä päästessään moiseen tieteen mekkaan  omaa uraansa edistämään. Postivaunussa matkalla Pariisiin Daniel tapaa kiehtovan naisen, Luciennen, ja tämä tapaaminen, luonnollisesti, muuttaa Danielin elämän suunnan. Kaunotar kähveltää Danielin mukanaan kantamat arvokkaat fossiilit, ja näin alkunsa saa seikkailullinen romanttinen jännäri.

Kirjan mielenkiintoisin ja hienoin puoli on sen tunnelma ja pohjatyön huolellisuus: Stott onnistuu luomaan aidontuntuisen 1800-luvun alun Pariisin, jossa Napoleonin monumentaalirakennusten varjossa kapeilla kujilla hämärätyypit vielä hallitsevat, vallankumouksen, verenvuodatuksen ja valloitussotien aikakausi on saanut asukkaat pökerryksiin ja taitavimmat ja rikkaimmat yrittävät hyötyä mullistuksista. Sivuosissa olevat henkilöt, professorit ja poliisipäälliköt perustuvat ymmärtääkseni aivan oikeisiin henkilöihin (myös Lamarck on mainittu) ja ajan tieteellisiä väitteilyitä kuvataan kiintoisasti. Sivujuonteena tarinassa kulkee vielä Waterloon jälkeen englantilaisten vangitseman Napoleonin matka vankeuteen Saint Helenen saarelle.

Kirjan ongelma onkin sitten se kaikki muu: päähenkilömme Daniel on uuvuttavan tylsä, heikkoluonteinen tyyppi, eivätkä hänen toverinsakaan juuri vakuuta. Naispäähenkikö Lucienne on aikaansa ja ikäänsä (?) nähden kertakaikkiaan melko epäuskottava. Juoni on vähän heppoinen eikä rakkaustarina onnistu herättämään lukijassa (no, ainakaan minussa) minkäänlaista mielenkiintoa. Jännäriksi kirjassa on vielä semmoinen vika, ettei se oikein ole jännittävä. Lukiessa minua kiinnostivat tieteellisen maailman kuvaukset huomattavasti enemmän kuin varsinaiset juonta kuljettavat tapahtuvat.

Viihdyin kyllä kirjan parissa, mutta en ehkä niistä syistä kuin kirjan "romanttiseksi thrilleriksi" luokitellut kuvittelisi. Lisäksi kirjan poliisipäälikkö Jagot muistuttaa juonineen ja apureineen hämmentävän paljon Hugon Kurjien poliisipäällikkö Javertia, Valjeanin arkkivihollista (ilmeisesti kuitenkin Jagotinkin hahmo perustuu todelliseen henkilöön, ei Javertiin).

2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista, että pidit lopulta kirjasta, vaikka siinä oli aika paljon noita "virheitä". :) Olen kuullut monelta, että kirja oli lähtökohtaisesti kiinnostavampi aiheensa takia, kuin mitä se todellisuudessa sitten oli. Minulla on vielä tämä lukematta.

    VastaaPoista
  2. Hanna, se on mielenkiintoista. Onni onnettomuudessa tämän kirjan suhteen taisi ollakin se, että minuun kolahtaneita tunnelmanluontia ja tieteellisiä faktapaloja oli kirjailija annostellut runsaalla kädellä :)

    Mutta tottapuhuen minullekin vähän kävi niin, että aiheen takia kiinnostuin kirjasta, eikä se sitten ihan vastannut kaikkia odotuksiani. Etenkin siksi, ettei se ollut jännä, vaikka sitä mainostettiin jännärinä! :D

    VastaaPoista